Muistathan, että saat kaikki jutun kuvat näkymään suurena, kun klikkaat yhtä kuvaa. Yleensä se kannattanee...
Perjantai 26.6 Mainilta Reinille
Jätimme Frankfurtin marinan normaaliin aikaan klo 9
vieressämme olleen englantilaisen veneen perässä. Päivän ensimmäinen sulku tuli
vastaan jo viiden kilometrin ajon jälkeen. Giesheimin kaksoissulkuun (km
28,7, 4,49 m) pääsimme sisään englantilaisveneen perässä viivytyksettä ja sulutus
sujui ongelmitta. Ajoimme siistien teollisuusalueiden läpi ja rauhallisemmalla
osuudella sain kuvattua joutsenen lentoon lähdön.
 |
| Siistiä teollissualuetta |
 |
| Joutsenen lentoonlähtökiito... |
Eddersheimin kaksoissululle (km 15,6, 3,61 m)
saavuimme taas englantilaisveneen perässä ja sulutuksessa ei ollut nytkään
vaikeuksia. Tällä sululla näimme ensimmäisen kerran levän lisäksi
simpukoita. Niitä oli ollut paljon
kesällä 13 mm. Helgolandin sataman seinämissä ja ne tulivat näkyviin aina
laskuveden aikaan.
Nämä kolme viimeisintä sulkua ovat kaksoisulkuja (schleussengruppe),
niissä on ollut ns. etelä- ja pohjoissulut vierekkäin; molemmissa 2 kammiota,
yhteispituus liki 350 m.
Matkalla päivän ja koko Mainin viimeiselle sululle näimme
ensimmäisen kerran näillä joilla suuren konttilaivan, sillä vain
jokilaivoja on tähän asti tullut vastaan.
Kuvasin myös taivaalla liitelevän
linnun, joka ei ehkä ollut varis… Täällä on myös vielä viinitarhoja ja löytyypä
Opelin tehtaatkin.
 |
| Kotkako lie... |
Kostheimin kaksoissulku (km 3,2, 3,0 m) oli viimeinen
sulku Main joella ja viimeinen meille pitkään aikaan, sillä tulimme pian
sulusta ajettuamme Reinin kilometrille 496,6.
Kapu palkitsi Mainin antamalla sille kiitosryypyn
joen viimeisillä metreillä.
Ajoimme Mainzin kaupungin ohi ja kovaa vauhtia kohti
Schiersteinia. Olin tutkiskellut opaskirjaamme ja todennut, että
Schiersteinissa on eräässä marinassa pesukone. Ajoimmekin suoraan sisääntulosta
etsimämme sataman laituriin ja lähdin etsimään Hafenmasteria. Ja hän oli hyvin
pahoillaan, sillä vasta ensi viikolla heillä olisi se pesukone; kehotti kuitenkin
kysymään vastapäiseltä klubilta. Ja sieltä kehotettiin kysymään viereisestä
suuresta venesatamasta. Vaan siellä vieressähän ei ollut vapaita paikkoja,
minne ottaa kiinni, vaan kiinnityimme viimekesäiselle paikallemme Wiesbadenin
uimaseuran laituriin. Saimme portin avaimet ja maksoimme yhdestä yöstä. Uwe ja
Claudia eivät olleet paikalla, vaan Pariisissa ja senhän tiesimmekin jo
etukäteen.
Kävelin lahden ympäri kysymään siitä suuresta marinasta
pesukonetta. Yllätyksekseni minulle aukaisi portin englantilaisrouva, jonka
olimme tavanneet jo Kölnissä. Hänen kanssaan kävimme tarkistamassa sataman
sosiaalitilat, eikä siellä ollut pesukonetta. Rouva kertoi heidän käyneen
Mainzissa eräässä kirkossa, jossa on hienoja lasimaalauksia.
Mietimme hetken, että jäisimme vielä toiseksi yöksi ja
menisimme bussilla Mainziin kirkkoon, vaan hylkäsimme ajatuksen. Unta päähän ja
aamulla eteen- ja alaspäin Reiniä.
Lauantai 27.6 Hurjaa menoa myötävirtaan
Jätimme Schiersteinin suuren venesatamalahden (km 506) vasta
yhdentoista maissa, sillä tiesimme pääsevämme etenemään aikamoista vauhtia. Nyt
jokiliikennettä oli paljon ja suuret konttilaivat alkoivat olla yleinen näky.
Myös hotellilaivoja ja risteilyaluksia tuli vastaa ja meni ohi. Katselimme Rüdesheimin kohdalla, miltä
näyttää hotellilaivan jälkeensä jättämä tavara…
Rüdesheim on tunnettua viiniseutua ja suurten viinitarhojen
yläpuolella näkyi Niederwalddenkmal.
Jatkoimme huimaa vauhtia alas Reiniä ja kahdenkymmenen
kilometrin päässä kuvasin Kaubin kohdalla mielenkiintoisia kohteita.
 |
| Kaubin kuuluisat... |
Rüdeshaimista alkaa 30 km pitkä osuus, jossa joen virtaus on
erittäin suuri, koska sen uoma on suurten, korkeiden kallioiden takia kapea.
Ennen Loreleyin kohtaa annoimme perässämme ajaneen konttilaivan mennä
ohitsemme, jotta voisimme sen perässä ”turvallisesti” ohittaa Loreleyn kapean,
kovasti virtaavan kohdan.
Selvisimme kunnialla joen kuohuista, muistellen samalla
viime kesän menomatkaa, kun ajoimme saman matkan ”zu berg”. Silloin vauhtia oli
välillä vain 1 solmu, kun nyt sitä oli pahimmoillaan 11,3 solmua.
Ajoimme St. Goarin Funboat Marinan (km 557) laituriin
jo hyvissä ajoin iltapäivällä ja
välipalan jälkeen lähdimme kävellen kaupungille. Tässä kaupungissa on
valtavasti turisteja, laskin 13 linja-autoa läheisellä parkkipaikalla. Kaikki
kävelijät ja joenvarren polkupyörämatkailijat on ahdettu samalle kävelykadulle,
joten tungosta riittää ja ravintoloissa asiakkaita.
Me päätimme lähteä joen toiselle puolelle lautalla.
Jonotimme lippuja ja saimme käteemme pinkit nauhat, jotka ilmeisesti toimisivat
lippuina myös takaisin päin. Löysimme melkein vahingossa St. Goarhausenista
ruokakaupan, kun ensin olimme vierailleet paikallisessa kirkossa. Kävellessämme
ostokset Kapun repussa rantaan päin huomasimme lippukassan, josta sai ostaa 5
Euron menopaluu –lipun Loreleyn kalliolle. Nyt saimme käteemme vihreän nauhan
ja menimme muiden matkustajien kanssa bussiin.
Kun varttitunnin ajelun jälkeen
bussi kaarsi parkkipaikalle, ihmettelimme autojen ja väen paljoutta; emme
tienneet Loreleyn olevan niin suosittu turistinähtävyys. Kävellessämme kysyin
eräältä ovimieheltä, miksi väkeä oikein menee liput kädessä suljetun portin
taakse. Hän kertoi, että siellä alkaisi Unheilig –bändin konsertti. No, sehän
se selittikin väenpaljouden. Kiertelimme kalliota, kiipesimme hyville
näköalapaikoille ja päätimme vihdoin lähteä takaisin alamaailmaan, joen
tasolle. Menimme odottamaan bussia, joita näimme olevan parkissa ainakin
kymmenkunta, vaan mikään ei ollut lähtevän näköinen. Sitten eräs bussikuski
kertoi, että kyseessä on virallinen konserttikyyditys, ja bussit lähtevät
takaisin vasta konsertin jälkeen. Muuta konstia meillä ei olisi päästä pois,
kuin odottaa tai lähteä kävelemään. Valitsimme jälkimmäisen, sillä kalliolta
oli portaita myöten mahdollisuus päästä ”suoraan” alas. Kun vihdoin olimme
tiellä Loreleyn kallion juurella, oli meillä vielä liki 3 kilometrin matka
käveltävänä kuumassa auringonpaisteessa lautalle. Takaisin St. Goariin
päästyämme kävimme juomassa hyvin ansaitut tummat oluet ja samalla söimme
paikallisessa ravintolassa, Hotel am Markt. Ja taas uni maittoi…
 |
| Täältä ylhäältä kävelimme sadat raput alas ja oikealla näkyvää tietä myöten lautalle, joka juuri ylittää joen |
Sunnuntaina oli taas pyykkipäivä, sillä täällä St. Goarissa
oli nyt pesu- ja kuivauskoneet. Minä vahdin konetta ja Kapu kävi huoltsikalla
tankkaamassa dieseliä. Päiväruokailuksi menimme syömään pitsan puoliksi ja
jälkiruuaksi ostimme jäätelöt. Kaupungin yläpuolella on linna, Burg Rheinfels,
ja sinne menimme pikku junan kyydissä. Emme ostaneet lippua varsinaisen linnan
sisäänpääsyyn, sillä viimeinen kuljetus takaisin alas lähtisi jo reilun puolen
tunnin päästä. Emme halunneet eilisen
toistuvan, vaan tyydyimme katselemaan näköalaa ja paikallisen romanttisen
hotellin tarjoamia näkymiä.
 |
| Burg Rheinfels |
 |
| Junalla mäen päälle, ja takaisin alas... |
Maanantai 29.6 Sateen vangitsija –tilataideteos
Jätimme St. Goarin mukavan marinan tavalliseen aikaan,
yhdeksän maissa ja suunnistimme taas jokea alavirtaan. Liikennettä oli paljon
ja linnoja kallioiden rinteissä monia sekä pieniä kaupunkeja useita, joihin
mihinkään meillä ei ollut veden mataluuden takia asiaa.
Kaksi Naton hävittäjää pelästytti meidät ylilennollaan ja
pian Koblenzin ohitettuamme näimme ruotsalaisveneen, jolla oli masto kannella.
Kiinnityimme Remagen Oberwinterin marinaan (km 639) pian
kolmen jälkeen ja löysimme ruokakaupan aivan läheltä. Kirkkoon emme päässeet
sisälle, sillä se oli lukittuna, vaikka ymmärsimme ilmoitustaulutekstistä
toisin. Illalla lähdimme kävelylle hankkimaan kunnon hien ennen suihkua.
Kuljimme joen ja satama-altaan erottavan kannaksen päähän, ihailimme
Regenfänger –taideteosta, kuvasin täysikuuta ja ihmettelimme
vedenkorkeusmerkintöjä.
 |
| Regenfänger taideteos... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti