Sunnuntai 14.6.15 Bambergiin tutustumassa
Lähdimme ennen puoltapäivää pyöräilemään kohti Bambergin
vanhaa kaupunkia. Marinamme sijaitsee ”saaressa” Kanaalin ja Regnitzin välissä.
Jouduimme ylittämään joen sen länsipuolelle, ja risteyksessä oli viitta, jossa
kerrottiin turisti-infon olevan 2,4 kilometriä eteenpäin. Pyöräilimme joen
vartta kaakkoon ja muutaman mutkan jälkeen saavuimmekin kauniiseen
kaupunginosaan Klein-Venedig’iin (pittoreskeja kalastajataloja joen rannalla)
ja Unescon maailmanperintökohteeseen, vanhaan kaupunkiin.
 |
| "Klein Venedig" Bambergissä |
Bamberg on kuulemma
rakennettu seitsemälle kukkulalle ja muutamalle niistä me kiivettiin, kun
kävimme ensin Tuomiokirkossa sekä Neu Residenzin ruusutarhassa ja sitten vielä
ylempänä Michaelsbergillä katsomassa ulkoa luostarin. Siellä palkitsimme
itsemme paikallisella oluella ja upealla näköalalla. Alas palattuamme kävimme
syömässä sian niskaa eräässä Biergartenissa. Onneksi tilasimme vain yhden
annoksen, siitä riitti yllin kyllin kahdelle nälkäiselle nyhtökypsää lihaa
lisukkeineen.
 |
| Näköalaa Michaelsbergin kukkulalta |
 |
| Neue Residenzin ruusutarhaa |
Minulla oli mukanani kamera ja siinä keveyden vuoksi vain 50
mm putki. Sillä jouduin ottamaan vähintään kolminkertaisen määrän kuvia, kuin
mitä 15-85 millisellä olisin ottanut, ja nyt on kova työ tehdä panoraamoja,
jotta saan saman näkymän kuin laajakulmalla olisi saanut. Siispä Bamberginkin
kuvista teen kansion vasta syksyllä palattuamme kotiin.
Pyöräilimme takaisin marinaan ja lähdimme veneellä
liikkeelle saman tien, suuntana nyt pienen matkan päässä oleva Charlyn marina.
Sinne saavuimme kuin tuttuun paikkaa konsanaan, sillä Erica muisti meidät viime
kesän vierailusta. Vietimme mukavan illan heidän kanssaan ja päätimme jäädä
marinaan kahdeksi yöksi.
Maanantai 15.6.15
Nukuimme aamulla pitkään ja sitten piti ruveta
suunnittelemaan kauppareissua. Muutaman sadan metrin päässä oli uusi Kaufland
monine myymälöineen. Samalla reissulla täytimme taas parapänikät dieselillä.
Uudella käynnillä Kapu osti valkean pressun veneen sadesuojaksi ja pullovettä
juotavaksi, koska Marinamme vesi ei ollut ”Trinkwasser”. Illemmalla lähdimme
pyöräillen läheiseen kylään syömään. Koko päivän oli ollut kuuma ilma ja siksi
meillä oli ”kesävaatteet” päällä, vaan nyt illalla keli olikin viilentynyt,
joten vilu meinasi yllättää. Meidät oli neuvottu Gasthof Mainlustiin ja sinne menimmekin. Tarjolla oli paistettua
maksaa perunasalaatin kanssa ja se oli erinomaista. Annos maksoi 6 € ja siinä
oli maksaa valtava kasa. Jaksoin syödä kaiken, sillä ei sitä herkkua olisi
raaskinut jättää syömättä.
Fillaroimme vielä kylän kirkolle ja hautuumaalle ennen
veneelle paluuta. Ja eikun pyörät veneeseen ja nukkumaan.
 |
| Vierethin kirkko |
Tiistai 16.6.15
Aamulla hyvästelimme Charlyn ja Erican ja lupasimme palata
joskus autolla, ei enää veneellä. Edessämme oli heti sulutus, Viereth (km 380,
6,0 m). Saavuttuamme sululle oli meidän odotettava puolisen tuntia ennen sisään
pääsyä. Sulutus oli sitten taas reilussa varttitunnissa ohi.
Seuraava sulku, Limbach
(km 367, 5,36 m) oli kaksikammioinen ja valot opastivat meidät sen
pieneen kamariin. Nopeasti ja vaivatta pääsimme taas pohjalle ja ulos
kammiosta. Vettä ja virtaa säästyy kun yhdelle alukselle lasketaan vesi vain
yhdestä kammiosta, joka on noin puolen sulun mittainen. Nämä 2-kammioiset sulut
ovat 300 m pitkiä ja 12 m leveitä.
Puolen päivän jälkeen oli vuorossa Knetzgaun (km 360, 4,24 m
sulku), jonne oli matkaa vain 7 kilometriä. Pääsimme ajamaan suoraan sulkuun ja
jo reilun 10 minuutin päästä ulos sulusta.
Poppeleilla on kukintansa jo ohi ja ilma on ollut monin
paikoin sakeana lenteleviä siemeniä, joita on siis tosi paljon. Veden pintakin
on paikoin ollut valkean kerroksen peitossa, nyt joessa uiskenteli vain
valkoisia palleroita.
Charly oli kehunut marinassaan eilen, että heillä on nyt
niitä suuria Kanadan hanhia. Niitä valkoposkihanhia näyttääkin olevan jo monin
paikoin; eivät taida tietää, että ne saattavat muodostua maan vaivaksi…
Ottendorfin (345, 7,59 m) sululle saavuimme vähän ennen
kahta ja sieltä oli tulossa laiva ylös eli "zu Berg". Emenuel IV paatin
peräosassa oli varsinainen puutarha, mielenkiintoinen näky.
Sulutukseen
pääsimme erikoisen kuljetuksen vanavedessä: Strompolizein vene ilmeisesti
työnsi ja hinaaja veti ja välissä oli
mitä ilmeisemmin sulkuportti. Joten varttitunnin olimme joutuneet odottelemaan
sulutukseen pääsyä, joka sitten oli tutussa ajassa, reilu 10 minuuttia, ohi.
Nyt alkoi näkyä taas viinitarhoja ja linnoja ja välillä
näytti kuin olisimme ajaneet oikein suurta alamäkeä. Lähestyimme Schweinfurtin
kaupunkia, jossa viime kesänä olimme yöpyneet kaupungin keskustan
rantamuurissa.
 |
| Alamäki Mainilla... |
Nyt jäimme rantamuuriin museonosturin alle ennen kaupungin
keskustaa. Eteemme tuli hotellilaiva, joka lähti liikkeelle puolen yön jälkeen käytettyään sitä ennen koneitaan parin tunnin ajan; aikamoinen riesa meille
nukkumista yrittäneille.
Teimme kävelylenkin keskustaan ja samalla kauppareissun
ennen ruuan laittoa. Kaupasta ostamamme tuotteet maksoivat yhteensä 2,36 €,
joten ei ollut kallista…
Keskiviikko 17.6.15
Aamulla olimme ensimmäisellä sululla, Schweinfurth (km 332,
4,67 m) jo ennen yhdeksää ja pääsimme suoraan sisään. Sulutus oli ohitse
totutussa varttitunnissa. Päivä oli kuuma ja taivas kirkas, kunnes puolen
tunnin ajon jälkeen näimme pilven ja sen tekijän.
Lähestyässämme Garstadtin sulkua (km 323, 4,69 m) näimme
edessämme Stella Maris –laivan, joka ajoi pian sulkuun ja me pääsimme sen
perässä. Parinkymmenen minuutin kuluttua ajoimme peräkkäin ulos sulusta. Oikeastaan
sulkuun ei kannata pienveneen ajaa, ennen kuin jokilaiva on paikkaansa
pysähtynyt, eikä ulos sulusta ennen kuin isompi alus on päässyt sulusta
kokonaan pois, sillä laivan perässä on aikamoinen pyörre, joka vaikeuttaa
ainakin meidän veneemme ohjausta liian paljon.
Tunti edelliseen sulutukseen ajamisesta oltiin taas jo
uudella sululla. Nyt vuorossa oli Wipfelt (km 316, 4,31 m) ja kuten aiemminkin
näillä matalilla suluilla, parinkymmenen minuutin päästä olimme taas alempana
ja ulkona.
Mainin kilometrillä 305,6 jouduimme ajamaan kanaaliin, sillä
itse joki tekee aikamoisen mutkan ja sitä myöten voivat ajaa vain aivan pienet
veneet (syvyys < 1m), joille on oma sulkunsa. Juuri ennen kuin kanaali
viiden kilometrin päästä loppui, olimme taas sululla, Gerlachshausen (km 300,5,
6,3 m) ja tietenkin Stella Maris’in perässä. Sulusta nousi jokilaiva ylös ja
välittömästi sen jälkeen pääsimme sisään. Täällä näin ensimmäisen kerran, miltä
sulun seinämän melkein inhottavan vihreän musta levä näyttää normaalitilassaan,
vedessä.
Tällaisen pitkän sulun sulutus laivan perässä kestää hieman kauemmin,
koskalaiva lähtee hitaasti liikkeelle ja me odotamme, että se on kokonaan
ulkona, ennen kuin itse lähdemme liikkeelle. Tässä sululla aikaa kului sisään
ajosta ulkona oloon noin 23 minuuttia.
Seuraavalla sululla Dettelbach (km 295, 5,5 m) jouduimme
pettymään sujuvaan sulutukseen: Stella Maris ajoi sulun toiseen kammariin
yksinään, me jouduimme odottamaan, ja ylös tuli reilun puolen tunnin kuluttua
laiva, Tiamo. Siis tunnin odotus ennen sulkuun pääsyä.
Kilometrillä 286 hakeuduimme Segel- und Sportclub
Kitzingen’in marinaan. Ensimmäinen yritys päättyi pohjaan parikymmentä metriä
ennen laitureita. Laiturille tuli mies, joka viittoili käyttämään toista
reittiä, suoraan virrasta kohti marinaa. Sieltä sitten pääsimmekin varovasti
luodaten laituriin ja kävimme maksamassa vaaditun yöpymismaksun, 17 €,
Hafenmeisterille, joka näytti meille sosialistiset, siistit tilat.
Me tarvitsimme täydennystä veneen vesisäiliöön. Vaan
rannalta ei löytynyt raanaa; sellainen oli vain mäellä, klubirakennuksen
takana. Eikä meidän sitten auttanut muu kuin kantaa ämpärikaupalla vettä veneen
tankkiin. Samalla täytimme keitto/juomavesipullot raikkaalla vesijohtovedellä.
Torstai 18.6
Aamulla jätimme Kitzingen marinan vasta 10 maissa ja heti
oli edessä sulutus. Kitzingen sululle (km 284, 3,66 m) pääsimme ajamaan suoraan
sisään ja itse sulutus meillä sujui taas helpohkosti. Olimme ulkona
varttitunnissa ja jo puolen tunnin kuluttua uudella sululla. Marktbeitin sulustakin
(km 275, 3,31 m) selvisimme vajaan puolen tunnin odottelun jälkeen varttitunnissa
sujuvasti ulos ja paikallemme ajoi heti jokilaiva ”zu Berg”.
Tunti edelliseen sulkuun ajosta näimme edessä taas uuden
sulun. Grossmansdorfin sululla (km 269, 3,4 m) kaikki sujui hyvin ja matka
jatkui 10 kilometriä seuraavalle sululle.
Randersackerin sululle (km 259, 3,3 m
tulimme) ennen kahta ja jouduimme odottelemaan yli tunnin, ennen kuin sulusta
tuli ulos hotellilaiva. Vielä senkin jälkeen odottelimme hetken, kunnes
takaamme tuli laiva ja pääsimme sen jälkeen itsekin sulkuun. Vasta puoli neljän
maissa olimme taas joella. Lähestyimme
nyt Würzburgin kaupunkia ja joki näytti valuvan alamäkeen oikein kunnolla.
Kyllä meillä olikin solmun verran myötävirtaa, vaan maisema näytti siltä kuin
joki todella virtaisi alamäkeen.
 |
| Lähestymme Würzburgia... |
Würzburgissa on sulku keskellä kaupunkia, vaan tässä
kauniissa, vanhassa kaupungissa ei ole meille sopivaa marinaa. Niinpä päätimme
jäädä sululle yöksi. Kiinnityimme sulun voimalaitoksen puoleiselle sivulle ja
Kapu lähti katsomaan, pääsisikö siitä paikasta kaupunkiin. Sulkumestari oli
kuitenkin huudellut hänelle, ettemme voi jäädä siihen ja saman tämä kertoi myös
minulle WHF:llä. Minua hän kuitenkin neuvoi, että kaupungin puoleisella
rannalla voisi Arte Noah-laivan eteen kiinnittyä. Olimme sen paikan jo
tarkistaneet ja siellä oli liikennemerkin mukaan vain 1,5 m vettä. Kapu lähti
kuitenkin luotaamaan varovasti ajaen neuvottua paikkaa ja iloksemme pääsimmekin
aivan rantamuurin viereen. Saimme veneen hyvin kiinnitettyä ja pihdeillä saimme
sopivasti kohdallamme olleen portinkin auki. Nostimme fillarit rantaan ja
lähdimme ajamaan etelään, kohti keskustaa. Jätimme pyörät lukkoon kauniin
kivisillan, Alta Mainbrücke, alle ja kävelimme sillan edestakaisin. Se muistutti
hieman Prahan Kaarlen siltaa, vaikka olikin vaatimattomammin koristeltu. Kävimme myös kolmessa kirkossa ja
ruokakaupassa ennen veneelle palaamista. Ihan antoisa päivä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti