torstai 25. kesäkuuta 2015

14.-18.6.2015

Sunnuntai 14.6.15 Bambergiin tutustumassa

Lähdimme ennen puoltapäivää pyöräilemään kohti Bambergin vanhaa kaupunkia. Marinamme sijaitsee ”saaressa” Kanaalin ja Regnitzin välissä. Jouduimme ylittämään joen sen länsipuolelle, ja risteyksessä oli viitta, jossa kerrottiin turisti-infon olevan 2,4 kilometriä eteenpäin. Pyöräilimme joen vartta kaakkoon ja muutaman mutkan jälkeen saavuimmekin kauniiseen kaupunginosaan Klein-Venedig’iin (pittoreskeja kalastajataloja joen rannalla) ja Unescon maailmanperintökohteeseen, vanhaan kaupunkiin.
"Klein Venedig" Bambergissä

 Bamberg on kuulemma rakennettu seitsemälle kukkulalle ja muutamalle niistä me kiivettiin, kun kävimme ensin Tuomiokirkossa sekä Neu Residenzin ruusutarhassa ja sitten vielä ylempänä Michaelsbergillä katsomassa ulkoa luostarin. Siellä palkitsimme itsemme paikallisella oluella ja upealla näköalalla. Alas palattuamme kävimme syömässä sian niskaa eräässä Biergartenissa. Onneksi tilasimme vain yhden annoksen, siitä riitti yllin kyllin kahdelle nälkäiselle nyhtökypsää lihaa lisukkeineen.
Näköalaa Michaelsbergin kukkulalta

Neue Residenzin ruusutarhaa

Minulla oli mukanani kamera ja siinä keveyden vuoksi vain 50 mm putki. Sillä jouduin ottamaan vähintään kolminkertaisen määrän kuvia, kuin mitä 15-85 millisellä olisin ottanut, ja nyt on kova työ tehdä panoraamoja, jotta saan saman näkymän kuin laajakulmalla olisi saanut. Siispä Bamberginkin kuvista teen kansion vasta syksyllä palattuamme kotiin.
Pyöräilimme takaisin marinaan ja lähdimme veneellä liikkeelle saman tien, suuntana nyt pienen matkan päässä oleva Charlyn marina. Sinne saavuimme kuin tuttuun paikkaa konsanaan, sillä Erica muisti meidät viime kesän vierailusta. Vietimme mukavan illan heidän kanssaan ja päätimme jäädä marinaan kahdeksi yöksi.




Maanantai 15.6.15

Nukuimme aamulla pitkään ja sitten piti ruveta suunnittelemaan kauppareissua. Muutaman sadan metrin päässä oli uusi Kaufland monine myymälöineen. Samalla reissulla täytimme taas parapänikät dieselillä. Uudella käynnillä Kapu osti valkean pressun veneen sadesuojaksi ja pullovettä juotavaksi, koska Marinamme vesi ei ollut ”Trinkwasser”. Illemmalla lähdimme pyöräillen läheiseen kylään syömään. Koko päivän oli ollut kuuma ilma ja siksi meillä oli ”kesävaatteet” päällä, vaan nyt illalla keli olikin viilentynyt, joten vilu meinasi yllättää. Meidät oli neuvottu Gasthof Mainlustiin  ja sinne menimmekin. Tarjolla oli paistettua maksaa perunasalaatin kanssa ja se oli erinomaista. Annos maksoi 6 € ja siinä oli maksaa valtava kasa. Jaksoin syödä kaiken, sillä ei sitä herkkua olisi raaskinut jättää syömättä.
Fillaroimme vielä kylän kirkolle ja hautuumaalle ennen veneelle paluuta. Ja eikun pyörät veneeseen ja nukkumaan.

Vierethin kirkko


Tiistai 16.6.15


Aamulla hyvästelimme Charlyn ja Erican ja lupasimme palata joskus autolla, ei enää veneellä. Edessämme oli heti sulutus, Viereth (km 380, 6,0 m). Saavuttuamme sululle oli meidän odotettava puolisen tuntia ennen sisään pääsyä. Sulutus oli sitten taas reilussa varttitunnissa ohi.
Seuraava sulku, Limbach  (km 367, 5,36 m) oli kaksikammioinen ja valot opastivat meidät sen pieneen kamariin. Nopeasti ja vaivatta pääsimme taas pohjalle ja ulos kammiosta. Vettä ja virtaa säästyy kun yhdelle alukselle lasketaan vesi vain yhdestä kammiosta, joka on noin puolen sulun mittainen. Nämä 2-kammioiset sulut ovat 300 m pitkiä ja 12 m leveitä.
Puolen päivän jälkeen oli vuorossa Knetzgaun (km 360, 4,24 m sulku), jonne oli matkaa vain 7 kilometriä. Pääsimme ajamaan suoraan sulkuun ja jo reilun 10 minuutin päästä ulos sulusta.

Poppeleilla on kukintansa jo ohi ja ilma on ollut monin paikoin sakeana lenteleviä siemeniä, joita on siis tosi paljon. Veden pintakin on paikoin ollut valkean kerroksen peitossa, nyt joessa uiskenteli vain valkoisia palleroita.

Charly oli kehunut marinassaan eilen, että heillä on nyt niitä suuria Kanadan hanhia. Niitä valkoposkihanhia näyttääkin olevan jo monin paikoin; eivät taida tietää, että ne saattavat muodostua maan vaivaksi…

Ottendorfin (345, 7,59 m) sululle saavuimme vähän ennen kahta ja sieltä oli tulossa laiva ylös eli "zu Berg". Emenuel IV paatin peräosassa oli varsinainen puutarha, mielenkiintoinen näky. 


Sulutukseen pääsimme erikoisen kuljetuksen vanavedessä: Strompolizein vene ilmeisesti työnsi ja  hinaaja veti ja välissä oli mitä ilmeisemmin sulkuportti. Joten varttitunnin olimme joutuneet odottelemaan sulutukseen pääsyä, joka sitten oli tutussa ajassa, reilu 10 minuuttia, ohi.


Nyt alkoi näkyä taas viinitarhoja ja linnoja ja välillä näytti kuin olisimme ajaneet oikein suurta alamäkeä. Lähestyimme Schweinfurtin kaupunkia, jossa viime kesänä olimme yöpyneet kaupungin keskustan rantamuurissa.

Alamäki Mainilla...
Nyt jäimme rantamuuriin museonosturin alle ennen kaupungin keskustaa. Eteemme tuli hotellilaiva, joka lähti liikkeelle puolen yön jälkeen käytettyään sitä ennen koneitaan parin tunnin ajan; aikamoinen riesa meille nukkumista yrittäneille.


Teimme kävelylenkin keskustaan ja samalla kauppareissun ennen ruuan laittoa. Kaupasta ostamamme tuotteet maksoivat yhteensä 2,36 €, joten ei ollut kallista…

Keskiviikko 17.6.15

Aamulla olimme ensimmäisellä sululla, Schweinfurth (km 332, 4,67 m) jo ennen yhdeksää ja pääsimme suoraan sisään. Sulutus oli ohitse totutussa varttitunnissa. Päivä oli kuuma ja taivas kirkas, kunnes puolen tunnin ajon jälkeen näimme pilven ja sen tekijän.
Lähestyässämme Garstadtin sulkua (km 323, 4,69 m) näimme edessämme Stella Maris –laivan, joka ajoi pian sulkuun ja me pääsimme sen perässä. Parinkymmenen minuutin kuluttua ajoimme peräkkäin ulos sulusta. Oikeastaan sulkuun ei kannata pienveneen ajaa, ennen kuin jokilaiva on paikkaansa pysähtynyt, eikä ulos sulusta ennen kuin isompi alus on päässyt sulusta kokonaan pois, sillä laivan perässä on aikamoinen pyörre, joka vaikeuttaa ainakin meidän veneemme ohjausta liian paljon.
Tunti edelliseen sulutukseen ajamisesta oltiin taas jo uudella sululla. Nyt vuorossa oli Wipfelt (km 316, 4,31 m) ja kuten aiemminkin näillä matalilla suluilla, parinkymmenen minuutin päästä olimme taas alempana ja ulkona.
Mainin kilometrillä 305,6 jouduimme ajamaan kanaaliin, sillä itse joki tekee aikamoisen mutkan ja sitä myöten voivat ajaa vain aivan pienet veneet (syvyys < 1m), joille on oma sulkunsa. Juuri ennen kuin kanaali viiden kilometrin päästä loppui, olimme taas sululla, Gerlachshausen (km 300,5, 6,3 m) ja tietenkin Stella Maris’in perässä. Sulusta nousi jokilaiva ylös ja välittömästi sen jälkeen pääsimme sisään. Täällä näin ensimmäisen kerran, miltä sulun seinämän melkein inhottavan vihreän musta levä näyttää normaalitilassaan, vedessä. 




Tällaisen pitkän sulun sulutus laivan perässä kestää hieman kauemmin, koskalaiva lähtee hitaasti liikkeelle ja me odotamme, että se on kokonaan ulkona, ennen kuin itse lähdemme liikkeelle. Tässä sululla aikaa kului sisään ajosta ulkona oloon noin 23 minuuttia.

Seuraavalla sululla Dettelbach (km 295, 5,5 m) jouduimme pettymään sujuvaan sulutukseen: Stella Maris ajoi sulun toiseen kammariin yksinään, me jouduimme odottamaan, ja ylös tuli reilun puolen tunnin kuluttua laiva, Tiamo. Siis tunnin odotus ennen sulkuun pääsyä.
Kilometrillä 286 hakeuduimme Segel- und Sportclub Kitzingen’in marinaan. Ensimmäinen yritys päättyi pohjaan parikymmentä metriä ennen laitureita. Laiturille tuli mies, joka viittoili käyttämään toista reittiä, suoraan virrasta kohti marinaa. Sieltä sitten pääsimmekin varovasti luodaten laituriin ja kävimme maksamassa vaaditun yöpymismaksun, 17 €, Hafenmeisterille, joka näytti meille sosialistiset, siistit tilat.
Me tarvitsimme täydennystä veneen vesisäiliöön. Vaan rannalta ei löytynyt raanaa; sellainen oli vain mäellä, klubirakennuksen takana. Eikä meidän sitten auttanut muu kuin kantaa ämpärikaupalla vettä veneen tankkiin. Samalla täytimme keitto/juomavesipullot raikkaalla vesijohtovedellä.

 Torstai 18.6

Aamulla jätimme Kitzingen marinan vasta 10 maissa ja heti oli edessä sulutus. Kitzingen sululle (km 284, 3,66 m) pääsimme ajamaan suoraan sisään ja itse sulutus meillä sujui taas helpohkosti. Olimme ulkona varttitunnissa ja jo puolen tunnin kuluttua uudella sululla. Marktbeitin sulustakin (km 275, 3,31 m) selvisimme vajaan puolen tunnin odottelun jälkeen varttitunnissa sujuvasti ulos ja paikallemme ajoi heti jokilaiva ”zu Berg”.
Tunti edelliseen sulkuun ajosta näimme edessä taas uuden sulun. Grossmansdorfin sululla (km 269, 3,4 m) kaikki sujui hyvin ja matka jatkui 10 kilometriä seuraavalle sululle.
Randersackerin sululle (km 259, 3,3 m tulimme) ennen kahta ja jouduimme odottelemaan yli tunnin, ennen kuin sulusta tuli ulos hotellilaiva. Vielä senkin jälkeen odottelimme hetken, kunnes takaamme tuli laiva ja pääsimme sen jälkeen itsekin sulkuun. Vasta puoli neljän maissa olimme taas joella.  Lähestyimme nyt Würzburgin kaupunkia ja joki näytti valuvan alamäkeen oikein kunnolla. Kyllä meillä olikin solmun verran myötävirtaa, vaan maisema näytti siltä kuin joki todella virtaisi alamäkeen.

Lähestymme Würzburgia...
Würzburgissa on sulku keskellä kaupunkia, vaan tässä kauniissa, vanhassa kaupungissa ei ole meille sopivaa marinaa. Niinpä päätimme jäädä sululle yöksi. Kiinnityimme sulun voimalaitoksen puoleiselle sivulle ja Kapu lähti katsomaan, pääsisikö siitä paikasta kaupunkiin. Sulkumestari oli kuitenkin huudellut hänelle, ettemme voi jäädä siihen ja saman tämä kertoi myös minulle WHF:llä. Minua hän kuitenkin neuvoi, että kaupungin puoleisella rannalla voisi Arte Noah-laivan eteen kiinnittyä. Olimme sen paikan jo tarkistaneet ja siellä oli liikennemerkin mukaan vain 1,5 m vettä. Kapu lähti kuitenkin luotaamaan varovasti ajaen neuvottua paikkaa ja iloksemme pääsimmekin aivan rantamuurin viereen. Saimme veneen hyvin kiinnitettyä ja pihdeillä saimme sopivasti kohdallamme olleen portinkin auki. Nostimme fillarit rantaan ja lähdimme ajamaan etelään, kohti keskustaa. Jätimme pyörät lukkoon kauniin kivisillan, Alta Mainbrücke, alle ja kävelimme sillan edestakaisin. Se muistutti hieman Prahan Kaarlen siltaa, vaikka olikin vaatimattomammin koristeltu.  Kävimme myös kolmessa kirkossa ja ruokakaupassa ennen veneelle palaamista. Ihan antoisa päivä…
  

lauantai 20. kesäkuuta 2015

7.-13.6 huonot nettiyhteydet, taas viikko kerrallaan...

Olemattomien, kalliiden tai hitaiden nettiyhteyksien takia näitä juttuja tulee osin ilman kuvia ja vain harvakseltaan toistaiseksi... 

Sunnuntai-tiistai 7.-9.6.15 Nürnbergissä

Rauhallinen aamu Nürnbergin marinassa. Puolen päivän jälkeen pyykit pesukoneeseen ja kuivumaan, myös koneeseen. Yksi koneellinen kesti peseytyä 2,5 tuntia, joten kahteen koneelliseen meni käytännöllisesti katsoen koko sunnuntai-iltapäivä.

Maanantaina satoi koko päivän tauotta. Sain kuitenkin kolmannen koneellisen pyykättyä itse pahemmin kastumatta. Marinassa on wlan -nettiyhteys ja meillä veneessä sen signaalin vahvistamiseksi antenni, jonka ostimme viime kesänä Wienistä.  Saimme siis nettiyhteyden veneeseen ja surffailimme pitkästä aikaa. Mitään muuta ei tainnut tullakaan tehtyä.

Tiistaina ei enää satanut. Putsasimme Regensburgin marinan laiturissa tervaantuneet lepuuttajat ja veneen kyljen ja kävimme lähikaupassa ruokaostoksilla. Siinäpä sitä oli puuhaa yllin kyllin… 

Keskiviikko 10.6.15 löytyi uutta katsottavaa

 Päivästä näytti tulevan kaunis ja me piristyimme. Lähdimme puolen päivän maissa bussilla Nürnbergin keskustaan. Ostimme taas päivälipun; nyt oikeaan hintaan kahdelle hengelle, 9.40 €. Ilma ei kuitenkaan lähtiessä ollut vaikuttanut kuumalta, joten molemmilla meillä oli pitkähihaista alla ja takki päällä. Vaan kyllä tuli hiki heti kättelyssä, sillä keskustassa ei pahemmin tuullut. Kävimme kirkoissa viilentymässä, vaikka olin ne jo viime kesänä kuvannut. Löysimme myös mielenkiintoisia rakennuksia, näimme tosi erikoisen monitoimisoittajan ja kiersimme vanhan kaupungin ympäröivää muuria, jota on paikoin toki uudistettu. Kuljimme Ihmisoikeuksien kadun päästä päähän ja ihmettelimme valkoisiin marmoripylväisiin kirjoitettuja ihmisoikeuksien julistuksen artikloja, jotka oli kirjoitettu 30 eri kielellä. Kävimme syömässä ja joimme samalla oluet, joiden mainostettiin olevan peräisin maailman vanhimmasta luostaripanimosta. Vielä ennen paluuta ”eksyimme” viehättävään käsityöläiskortteliin.
Vanhan kaupungin ympäröi muuri
Mielenkiintoisen näköisiä taloja...

Ihmisoikeuksien katu 


Olutta maailman vanhimmasta luostaripanimosta

Käsityöläiskorttelin tuotteita
Tinassa löytyy Käsityötäiskorttelissa













Veneelle saavuttua meitä odotti iloinen yllätys: Suomesta odottamani kirjelähetys oli osittaisesta postilakosta huolimatta tullut illan suussa marinaan. Nyt oli mieleni hyvä, kun päivä ei ollut mennyt ihan makailuksi ja kirje tuli perille, joten saattaisimme aamulla lähteä liikenteeseen

 Torstai 11.6.15 Vain yksi sulutus

 Jätimme aamulla Nürnbergin marinan vasta vähän ennen kymmentä ja lähdimme pilvipoutaiseen keliin.

 Seuraavalle sululle, Kriegenbrunn (km 48,7, 18,3 m), saavuimme tunnin ajon jälkeen. Odotellessamme sulkuun pääsyä kuvasin jonkun keltaisen linnun ja peltomaiseman. Sulutuksesta selvisimme yksin ihan sujuvasti; alaspäin meno on helpompaa kuin ylössulutus, vaan kyllä laskussakin on pidettävä köysistä kunnolla kiinni ja aina välillä vedettävä jopa kaikin voimin.

Pian sulun jälkeen alitimme Moottoritie A3:n, jossa näytettiin rakentavan toista siltaa vanhan rinnalle.


Ihmettelin myös kerrostaloja, joissa oli lasitettu parvekkeita ihan oikeilla ikkunoilla. Lienee saatu talviasuttavia neliöitä…


Pian saavuimme Erlangeniin, Süssin marinaan, jossa olimme viime kesänäkin. Nytkään Hafenmeister tai kukaan muukaan ei pahemmin meitä häirinnyt ja olimmekin ainoa vene satamassa. Niin, lukuun ottamatta katamaraanirungolle rakennettua matkailuvaunu –yhdistelmää, joka oli laituriin kiinnitettynä viime vierailullakin.

Lähdimme pienelle kävelyreitille Alt-Erlangeniin. Tai niin luulimme, sillä luonnonsuojelualueen metsän läpi päästyämme huomasimme olevamme siistillä omakotialueella. Kiertelimme ja kaartelimme, kunnes saavuimme kävelysillalle, joka oli kilometrin etelämpänä kuin marinamme. M-D -kanaali virtaa pääsuuntanaan pohjoinen, joten olimme tuon sillan alittaneet matkallamme Süssin marinaan. Kävelimme kanaalin toiselle puolen ja sieltä taas kilometrin takaisin ”omalle” sillallemme. Ihan kiva ja helppo matka, paitsi pääsy Dechsendorfer Damm –maantiesillalle. Kävelytietä sai kulkea muutamia satoja metrejä sillalta poispäin, ennen kuin pääsimme kiipeämään  jyrkkää tienluiskaa ylös . Itse emme kiipeämispaikka keksineet, vaan siitä kohden oli aiemminkin kiivetty ylös. Matkalla poimin kimpun kukkia, rakastaa, ei rakasta…
Sillan toisella puolen oli myös pitkä matka, ennen kuin pääsimme kääntymään käytännössä sillan juuressa olevaan marinaan johtavalle tielle. Illalla ruokailu ja suihku ja unten maille.

  Perjantai 12.6.15 Kaljakellareita etsimässä

 Aamulla ennen lähtöä Süssin satamasta kuvasin pihalla makaavat luonnottoman lihavat (lemmikki)siat ja sosiaalitiloissa olleen Euroopan vesitiet -kartan. Huonossa karttakuvassa on alaoikealla Wien ja ylävasemmalla Duisburg, josta myöhemmin käännymme pois Reiniltä.

Euroopan vesitiet, osa niistä...

Lemmikkisika, joka on järkyttävän lihava...
Kilometrin ajon päässä oli Erlangenin sulku (km 41,1, 18,3 m), jonne pääsimme ajamaan suoraan sisään yksinämme. Parinkymmenen minuutin kuluttua ajoimme sulusta pois ja kohti seuraavaa, Hausenin sulkua (km32,9, 12 m). Siellä jouduimme odottelemaan parikymmentä minuuttia ylös tulevaa laivaa, ennen kuin meidän vuoromme tuli päästä alas, yksinämme. Odotellessamme vuoroamme tuli kanssamme juttelemaan paikallinen pyöräilijä. Mies kertoi tämän alueen olevan erittäin tunnettua olutaluetta, panimoita riittää tiheään; pian alkaisi Main-joki ja viinialue. Hän neuvoi meitä menemään Forchheimin kaupunkiin, jossa olisi Kellerwald ja siellä monen panimon Biergarten ja kaljakellarit.

St. Josefin kirkon alttaritaulu
Niinpä ajoimmekin muutaman kilometrin päästä hitaasti tunnustellen Regnitzaltarmiin, jossa näytti olevan MYC Forchheimin marina. Ja vettä riitti, joten kiinnityimme ”ilmoittautumislaituriin”, jossa oli koodilukolla suljettu laatikko. Soitin annettuun puhelinnumeroon, sain Hafenmeisterilta koodin ja saimme portin avaimen. Olimme tulleet marinaan puolen päivän maissa ja puoli kahden aikaan lähdimme kuumalle tielle, kävellen. Ensin löysimme kukkulan laelta (apteekista saadun neuvon mukaan) St. Josefin kirkon. Se on uusi, betoninen rakennus, jossa on upeat lasi-ikkunat.

Missään ei kuitenkaan ollut vanhan keskustan näköistä, olutpanimoista puhumattakaan, joten kysyin neuvoa Kellerwald’iin kukkakaupan myyjältä. Tämä nuorilla silmillään näytti tien ja paikan pilleriltäni, ja minä onneton en nähnyt oikeastaan koko karttaa. Ymmärsin kuitenkin hänen puheestaan, että meidän olisi mentävä sillan yli ja siitä sitten vielä joitain kilometrejä eteenpäin.
Lähdimme lampsimaan kuumaa, varjotonta tietä, ensin yli kanaalin ja sitten Centrum-viittojen mukaan oikealle. Ja yllätykseksemme olimme pian keskellä mitä upeinta vanhaa kaupunkia. Turisti-infosta saimme näyttäviä esitteitä ja kaupungin kartan. Kiertelimme ihailemassa pietillä kunnossapidettyä vanhaa kaupunkia ja vierailimme kolmessa kirkossa. Jossain neuvonnassa meille piirrettiin kartalle tie etsimäämme Kellerwald’iin, vaan paikka oli jo kartan ulkopuolella. Seurasimme kuitenkin ohjeita ja saavuimme samaan risteykseen, jossa olimme olleet sillan ylitettyämme. Masentuneina menimme oluelle paikalliseen panimoon; ainoaan, jonka olimme nähneet koko kaupunkimatkalla. Sieltä sitten saimme hymähtävän neuvon: noin 2,5 km tuohon suuntaan, niin sieltä se löytyy. Etsin pilleriltäni (nyt sisällä varjossa ollessamme) paikan ja löysinkin Kellerwald’in. Koska emme olleet syöneet, lähdimme toiveikkaina vaeltamaan neuvottuun suuntaan. Ja tie nousi ja nousi, ja lopulta laahustimme huipulle. Lämpötila oli 33 astetta vielä silloinkin, kun muutaman tunnin kuluttua syöneenä ja saaneena palasimme joen tasolle; mitähän se oli silloin, kun kiipesimme ylös?
Etsimme varsinaisesti sellaista panimoa, joka valmisti kuuluisaa Swarchse Anna –olutta. Sen ravintola oli kuitenkin suljettu ja meidät ohjattiin rauhalliseen Biergarteniin pienen matkan päähän. Siellä sitten nautimme paikallista tummaa olutta ja söimme viiden aikaan ribsejä, eli grillattuja sian kylkiluita, sillä silloin vasta sai kuumaa ruokaa,. Minun mielestäni ne eivät olleet sikaa vaan nautaa, vaan en asiaa kysynyt henkilökunnalta.

Kun sitten lähdimme palaamaan alas kaupunkiin, menimme eri tietä kuin ylös olimme menneet. Matka tuntui paljon helpommalta, kun polku/tie kiemurteli puiden keskellä, varjossa.

Kadulla oli kumminkin kuumaa ja tuntui, että matka veneelle kesti ikuisuuden. Pääsimme kuitenkin lähikaupan kautta perille ja myöhemmin tuntui ihanalta istuksia ”omalla terassilla” kaikessa rauhassa pikkuhiljaa viilenevässä illassa.

 Lauantai 13.6.15 M-D –kanaali loppuu

 Lähdimme Forchheimin marinasta aamulla vasta ennen yhtätoista ja heti edessä oli sulutus. Forchheimin sululla (km 25,9, 5,29 m) jouduimme odottelemaan toista tuntia sulusta ulostulevaa laivaa. Pääsimme sitten sulutukseen Aquaplan-nimisen jokialuksen perään. Sulutus sujui parissa kymmenessä minuutissa totuttuun tapaan. Erikoista tällä sululla oli nähdäkseni se, että alaveden puoleinen sulkuportti nousi ylös vaakasuoraan asentoon. Muistaakseni en moista ole muualla nähnyt…

Seuraavalle sululle ajelimme verkkaisesti Aquaplanin perässä. Pääsimme Strullendorfin sulkuun (km 13,3, 7,41 m) suoraan Aquaplanin perässä ja sulutuksessa ei ollut ongelmia nytkään.
Päivän ja M-d-kanaalin viimeistä sulkua, Bamberg, (km 7,4, 10,95 m) lähestyessämme pysähtyikin Aquaplan yht’äkkiä. Ohitimme sen ja kiinnityimme odotuslaituriin. Siellä oli kaksi miestä leikkimässä pienoislaivoilla. He uittelivat niitä aivan veneemme vieressä ja toinen kaveri kyseli matkastamme. Osasi hän myös muutaman sanan suomenkieltä; yksi, kaksi, kolme… Hän neuvoi meitä, että Bambergissa kannattaa käydä ja paikalta löytyy sopiva marinakin.

Reilu puoli tuntia myöhemmin Aquaplan ajoi eteemme ja kiinnittyi laituriin. Sulusta tuli ulos liki 200 metriä pitkä yhdistelmä (laiva+työntöproomu) ja odottelimme vihreän valon palaessa Aquaplanin lähtevän sulkuun. Sen sijaan sululta huudettiinkin ”sportboottia” meneväksi sulkuun. 
Niinpä sitten sulutimmekin ylhäisessä yksinäisyydessämme liki 11 metriä alas ja olimme näin kulkeneet läpi koko Main-Donau – kanaalin.
Niinpä katsoimme karttakirjastamme, että Kanaalin kilometrillä 2,6 olisi Regnitz-joen varrella marina, jossa näytti olevan tarpeeksi vettä kölimme alle. Ja sinne sitten kiinnityimmekin ystävällisen Hafenmeister-pariskunnan avustamana. Ihan ok paikka, paitsi että turistiveneet kulkivat siitä ohi Bamberg-kaupungin kiertomatkallaan, ja turhan useasti.
Main-Donau –kanaalin selättämisen kunniaksi söimme hieman tavallista juhlavammin, kun otimme ruokaryypyn…


tiistai 9. kesäkuuta 2015

6.6.15 Rankkaakin rankempi päivä

Lauantai 6.6.15 

Aamuyöstä, kun olimme Berchingin sillan alla, alkoivat joki- ja hotellilaivat kulkunsa ja ohi ajaessaan heiluttivat venettämme melkein häiriöksi asti.

Main-laiva mahtuu juuri ja juuriBachhausenin sulkuun
Lähdimme sillan alta Berchingistä matkaamaan kanaalia eteenpäin jo ennen kahdeksaa. Viiden kilometrin päässä oli Bachhausenin sulku (km 115, 17 m). Siitä tuli ensin ulos kaksi laivaa ja me pääsimme sulutukseen sujuvasti Main-laivan perässä. 


Sulutuksessa ei ollut vaikeuksia ja olimme ulkona puolessa tunnissa.  Sulutimme ylöspäin viimeisen kerran tämä kesänä. Tästä eteenpäin olemme ”talfarer”, emme enää ajaisi ”zu berg”. Tämä Bachhausenin sulku on eräänlainen käännekohta matkalla Pohjanmereltä Mustalle merelle, sillä siitä virran suunta merkitään alas päin molempiin suuntiin. Matka jatkui nyt Main-aluksen tahtiin, rauhallisesti noin 5:ttä solmua. Meidänhän ei kannattanut ohittaa sitä Mainia, sillä olisimme vain joutuneet odottelemaan sitä seuraavalla sululla.

Ohitimme Euroopan vedenjakajan puolentoista tunnin ajon jälkeen. Se on merkitty maastoon ”mahtavalla” betonimuurilla ja vedenjakajan itäpuolella virtaavat vedet Tonavaan ja länsipuolella Reiniin. Silloin olimme matkamme korkeimmalla kohdalla, 406 metriä merenpinnan yläpuolella. Myös veneen gepsu eli paikallistamislaite kertoi suuren korkeuden jotain yli 1360 jalkaa, joten olimme oikeesti ylhäällä, purjeveneeksi…  
 
Eurooppalainen vedenjakaja Main-Donau-kanaalilla, taustalla Mörlach-Pierheim -silta
Mainin perässä saavuimme Hilpolsteinin sululle (km 99, 24,7 m), jolta kauko-ohjataan edellistä ja kahta seuraavaa sulkua. Ihmettelimme, kun Main hidasti vauhtinsa, kunnes tajusimme sen tietävän/huomaavan, että sulku ei ole vapaa. Radiopuhelimeen sulunhoitaja vastasi jotenkin siihen malliin, että on joitain vaikeuksia, ja kehotti kiinnittymään odotuslaituriin. Ohitimme siis Mainin ja menimme jonon jatkoksi kahden laivan perään, Main-laiva ei mahtunut odotuslaituriin. Siinä sitten meni 50 minuuttia, kunnes ne kaksi kauemmin odottanutta laivaa pääsivät sulkuun ja Main kiinnittyi seuraksemme. Me odottelimme vielä reilun tunnin kuuman, varjottoman laiturin kyljessä, ennen kuin pääsimme Mainin perässä puolen tunnin sulutukseen.

Main hidastaa vauhtinsa, kun sululla on ruuhkaa...

Siis tällä kauko-ohjauskeskussululla kului aikaa 2 ja puoli tuntia, huhuh…
 
Valoa Eckersmühlen sulun päässä
Puolen tunnin ajon jälkeen oli vuorossa Eckersmühlen sulku (km 95, 24,7 m), jonne taas pääsimme ajamaan suoraan Mainin perässä. Koko korkean sulun vesimäärä oli laskettu pois vain 15 minuutissa ja me olimme alhaalla; ulos ajoimme klo 14.12, kun sisään olimme päässeet klo 13.43.

Vuorossa oli nyt Leerstettenin sulku (km 84, 24,7 m) klo 15.50, josta selvisimme taas nopeasti ja suhteellisen vaivattomasti. Viiden kilometrin ajon jälkeen ajoimme tie ja joen yli, sillä olimme Schwarsachin kanaalisillalla. Matalasta veneestä ei juuri pääse alla olevaa maisemaa ihailemaan, vaan sainpa kuitenkin kuvaan pätkän tietä todisteeksi.

Maantie kanaalisillan alla...










Vielä oli kaksi sulkua edessä ennen Nürnbergin marinaa. Ensin sulku Eibach (km 72, 19,5 m), jota lähestyessämme päätimme ohittaa Main-laivan, sillä sululle odotti pääsyä yksi hotellilaiva, Viking Braki, ja uskoimme mahtuvamme sen kanssa samaan sulutukseen. Ja siihen sulkuvahti antoikin luvan. Tähän sulutukseen kului aikaa 40 minuuttia ja sitten pääsimme ominemme jatkamaan matkaa, sillä Viking Braki jäi Hafen Nürnbergin satamaan.



Vain kolmen kilometrin päässä oli seuraava, päivän viimeinen sulku, Schleuse Nürnberg (km 69, 9,4 m). Siihen satuimme sopivasti hampurilaisen laivan, Royal Crownin, perään.


 Parikymmentä minuuttia myöhemmin olimme ulkona kanaalilla ja rupesimme tähystelemään tulevaa yöpymissatamaamme. Sulun ja marinan välissä oli neljän kilometrin matkalla peräti 8 siltaa, joten niitä laskemalla löytyi helposti Sportboothafen des 1. Motoryachtclub Nürnburg.

Rankan päivän päätteeksi käytiin suihkussa ja istuksittiin lempeässä illassa omalla ulkoterassilla. Sulutukset eivät olleet yhtä rankkoja kuin eilen oli ollut, vaan pitkä päivä, 12 tuntia, kuumassa auringossa ja varjottomassa veneessä teki päivästä rankkaakin rankemman.


maanantai 8. kesäkuuta 2015

5.6.15 Tonavalta M-D-kanaalille

Perjantai 5.6.15

Lähdimme Saalin marinasta ennen yhdeksää ja jo varttitunnin päästä olimme jättäneet Tonavan taaksemme ja olimme Main-Donau-kanaalilla.

Tonavan haara vasemalle, Main-Donau -kanaali oikealle; sinne menimme...

Ensimmäiselle sululle Kelheimiin (km 166, 8,4 m) saavuimme tunti lähdön jälkeen. Meille tarjottiin ensin sulutusta Bootsschleusessa, vaan totesimme olevamme liian syvä siihen sulkuun. Isosta sulusta tuli ulos 2 jokilaivaa ja jo varttitunnin päästä olimme 8,4 metriä ylempänä kanaalilla. Puolen tunnin päästä alitimme Euroopan pisimmän puusillan, ja kuvasin myös Randeckin linnan rauniot. Hetken päästä kolme nokikanaa nostatti kuohuja tapellessaan muutaman hetken ajan. Lienevät olleen uroslintuja, sillä lähistöllä uitti ilmeinen naaras poikasiaan.

Matkalla näimme monia iloisia tervehdyksiä, linnoja ja niiden raunioita, kristallimuseon Riedenburgin kauniissa kaupungissa.


Euroopan pisin puusilta ja Ruine Randeck

Riedenburgin kaunis kaupunki
Riedenburgin sululla (km 150, 8,4 m) jouduimme odottelemaan puolisen tuntia sulutukseen pääsyä, sillä takaamme oli tulossa sportboot/huvivene samaan sulutukseen Odotellessamme kuvasin poikia, jotka hyppivät kanaalin veteen aika uhkarohkean näköisesti. Siis minun mielestäni, joka en juuri uskalla päätä veden alle painaa.


Tälläkin sululla on uivat pollarit, vaan siitä huolimatta sulutus sujui hyvin; olimme ulkona sulusta 20 minuuttia myöhemmin ja silloin 8 metriä korkeammalla.



Matkan jatkuessa näimme harmaahaikaroita, sekä selkä suorana seisomassa että yhden lentoonlähdössä; enpä siitä äkkiseltään kunnon kuvaa saanut…




Dietfurtin sululle (km 135, 17 m) saavuimme puoli kahden maissa, pääsimme sisään Beluga-veneen kanssa saman tien ja koko 17 metrin nousu oli ohi alle puolessa tunnissa. Nousu oli nopeaa, vaan sulun täyttö semmoista, että välillä minulla oli tosi vaikeaa pitää venettä paikoillaan. Taistelimme Kapun kanssa suoraan sanottuna ihan tosissamme, vedimme köysistä hampaat irvessä ja kädet hellinä ja selvitimme tilanteen, onneksi…

Beluga jäi matkalla jonnekin venemarinaan, jonne meille ei syvyys olisi riittänyt, joten jatkoimme yksinämme matkaa. Pian kolmen jälkeen olimme Berchingin sululla (km 122, 17 m), mutta jouduimme odottelemaan ilman näkyvää syytä. Vasta vartin yli neljä ajoimme sulusta ulos. Parin kilometrin jälkeen kiinnityimme Berching-Nord -sillan alle, kuten viime kesänäkin. Vene kiinni ja ruokakaupan etsintään. Navigointikirjamme näytti, että kanaalin toisella puolella pitäisi olla supermarket ja Gaststätte. Teimme lenkin asutusalueella ylitettyämme sillan, vaan eipä siellä ollut kumpaakaan. Saamiemme ohjeiden mukaan supermarket löytyisi kaupungin keskustasta.


Siispä palasimme siltaa myöten takaisin ja vaelsimme läkähtyneinä kuumaa rantatietä keskustaan vanhan muurin portista.



Löysimme vihanneskaupan, josta ostimme eurolla kaksi palaa mehukasta melonia, joka oli tosi hyvää meille janoisille. Saimme myös ohjeet, miten löytää sinne supermarketille. Ja löydettiinhän me, mutta ei ohjeiden mukaisesti ihan viidessä minuutissa.
Ostokset repussa (Kapun selässä) kävimme vielä paluumatkalla katolisessa Marian taivaaseenastumisen kirkossa, joka oli käymisen ja kuvaamisen arvoinen.
Berchingin Marian Taivaaseenastumisen -kirkko oli koristeltu koivuin...
Ja kun veneelle päästiin, jaksoi Kapu juuri tehdä ruuan ja tiskata, sitten kävimme taas ansaittuun lepouneen...


torstai 4. kesäkuuta 2015

31.5.-4.6.15

Sunnuntai 31.5.

 Heräsimme Deggendorfin marinassa aamulla kaikessa rauhassa. Minun käydessäni veskissä aamupesulla, oli laiturilla autettu Kapua veneen vesitankin täytössä. Tosi mukavia ihmisiä.

Deggendorfissa marinan suihkutiloissa oli kiva koristelu...


Kapu sai vesiletkun ja raanan auki noilta ihmisiltä, kiitos heille...
Deggendorfista lisää viime kesän jutussa.

Suunnistimme taas vastavirtaan; matkaa seuraavaan paikkaan olisi aika paljon, riippuen siis siitä, kuinka matka etenisi. Olimme henkisesti valmistautuneet jäämään sululle yöksi, koska meille sopiva marina olisi vasta Regensburgissa, liki 90 km päässä. Onneksi äkkäsimme navigointikirjasta WSA:n (Wasser und Schiffartsverwaltung des Bundes) sataman Straubingista, vain 40 km päästä. Kirjan mukaan pitäisi soittaa kysyäkseen lupaa yöpymiseen; me kuitenkin rohkeasti, vaikkakin varovaisesti luodaten, ajoimme muutaman kilometrin matkan Wehrarm Straubingia (Tonavan uoma sulkukanavan vierellä) pitkin melkein kaupungin keskustaan.

Straubingin WSA:n Bauhafeniin ajettiin oikealla olevan proomun editse, täältä katsoen...
 Ja olimme arvanneet oikein, WSA Bauhafen vaikutti aivan kuolahtaneelta, ei kukaan olisi vastannut puheluumme. Kiinnityimme rantaan tikkaiden kohdalle, jotta pääsisimme maihin.
Ja päiväpalan nautittuamme lähdimmekin liikkeelle. Satama-alueelta oli vaikea päästä pois, portti oli lukittu. Kävelimme sitten kaupungista poispäin jonkin matkaa ja pääsimme tielle, jossa ajoportti oli auki. Hieman matka kasvoi, vaan pääsimme pian sillan yli keskustaan. Suunnistimme viittojen mukaan vanhaan kaupunkiin, ihailimme raatihuonetta ja toria (samannäköisiä paikkoja vanhoissa kaupungeissa täällä on…), vierailimme parissa kirkossa ja kävimme syömässä taas kreikkalaisessa pienessä ravintolassa.

Palatessamme veneelle löysimme onneksi kaupungin puoleisesta aidasta portin, joka oli ”auki”. Säästyimme siis monen sadan metrin vaellukselta satama-alueen ympäri. Yöllä oli hyvin rauhallista; joella ei ollut liikennettä, joka olisi aiheuttanut veneen keinumista.
Siellä SeijMer tikkaiden kohdalla. Kuva kaupungin puolelta, jossa aidassa portti auki...

Maanantai 1.6.15

Pian ylösnoustuamme ajoi satama-altaaseen kaksi virallisen näköistä venettä. Kapu meni kannelle ihmettelemään tilannetta, jolloin toisesta veneestä oli viitattu, jottei mitään hätää, tämä siis Kapun tulkinta asiasta. Lähdimme kuitenkin melko nopeasti liikkeelle, sillä näytti, etteivät veneet mahtuisi altaan perille. Joten siis vapautimme niille kiinnityspaikan.



Matka Straubingin sululta (km 2322, korkeus 7m) Geislingin sululle (km 2354, korkeus 7,3m) oli melkein asumatonta seutua, jossa joki mutkitteli kovasti. Molemmista suluista pääsimme ylös yksinämme, eikä meidän juuri tarvinnut odotella sulutusta. Geislingin sulun jälkeen alkoi 5 km pituinen osuus, jossa ei ollut reunamerkkejä, mutta ajouoma mutkitteli kapeana leveässä joessa. Ja se väylä mutkitteli puolelta toiselle, koska joessa oli kolme kalanrauhoitusaluetta (Fishruhezonen). Alueet oli merkitty keltaisin merkein ja kirja varoittaa pysymään väylällä…
Ennen toista sulkua oli ruoppaustyömaa, jonka ohipääseminen oli hieman vaikeaa, kun emme tienneet koska puskimen ja proomun saa ohittaa. Pääsimme kuitenkin turvallisesti ohi työmaasta.



Kahdeksan kilometriä ennen Regensburgia on mielenkiintoinen nähtävyys. Walhalla on korkealla vuorenrinteellä sijaitseva marmorirakennus, joka muistuttaa kreikkalaista temppeliä. Sen rakennutti Baijerin kuningas Ludvig I vuosina 1830–42. Siellä on saksalaisten merkkihenkilöiden rintakuvia ja muistolaattoja. Yritimme päästä rantautumaan Walhallan kohdalle, Siellä oli monta laituria, mutta kaikki olivat varatut risteilyaluksille, joten jatkoimme matkaa.


Nyt meillä oli siis suuntana Regensburg, jossa jo menomatkalla Tonavaa alas viime kesänä olimme yöpyneet ja tutustuneet kaupunkiin ja sen vanhaan, historialliseen osaan.
Koko päivän oli ollut aika kuuma, melko aurinkoista ja onneksi tuulista, Vasta aivan marinaa lähestyessämme peittyi taivas tummiin pilviin. Kun olin käynyt maksamassa satamamaksun kahdelta yöltä, ennätin juuri veneelle, kun alkoi kova rankkasade. Olimme onneksi heti kiinnittäydyttyämme laittaneet pressun sitloodan peitoksi, joten saatoimme ihailla sadetta kuivassa ulkotilassa.

Taustalla Bunkerboot ankkuroituna Tonavaan
Ruokailtuamme pääsimme suihkuun, jota olimmekin jo kaivanneet muutaman päivän. Puhtaat lakanat punkkiin ja taas uni maittoi. Minua tosin on ruvennut vaivaamaan ikävä alaselkäpakotus ja jouduin nousemaan ylös mukavasta vuoteesta ja otin särkylääkkeen, jotta sain nukuttua.

Tiistai 2.6.15

Regensburgissa ei aamulla onneksi ollut kiire minnekään ja nukuimme pitkään, kunnes aurinko herätti meidät. Aamuyöstä oli satanut hieman, vaan päivästä tuli kuuma ja onneksi taas tuulinen. Kapu oli eilen tyhjentänyt dieselkanisterit tankkiin ja nyt meillä oli edessä niiden täyttö. Tyhjät kanisterit kiinni nokkakärryyn ja tielle. Olimme viime kesänä käyneet lähimmässä ruokakaupassa, jonne tosin oli matkaa kävellen noin 3 km, joten tiesimme tien. Minä vedin kärryä menomatkalla, joten Kapu sai säästää voimansa tulomatkalle.
Ruokakaupassa meille tuli huolia: tännekään ei käynyt Visa- eikä Master Card –luottokortti, eikä meillä ollut käteistä kuin 60 Euroa. No runsaatkaan ostoksemme eivät maksaneet kuin 24 €, joten ei syytä huoleen. Huoltoasemalle sitten tietenkin kävi luottokortti ja sen kunniaksi ostimme kalliit (2.30 €/kpl) Mövenpick -jäätelöt.

Kotimatka olikin sitten tosi rankka. Kärryssä ei ollut painoa kuin vain noin 45 kg, mutta aurinko porotti, matkalla oli muutama ylämäki ja yhdet pitkät portaat alas. Kyllä Kapu oli naatti, kun pääsimme takaisin veneelle.
Minulla ei ollut kameraan mukanani ja pilleri oli repussa ruokaostosten kanssa. Joten kun en voinut kuvata tienvarren kukkaloistoa, niin keräsin kimpun mukaani ja kuvasin sen sitten illemmalla. Tosin kukat olivat silloin jo hieman nuukahtaneet.



Päätimme jäädä tänne vielä yhdeksi yöksi ja yrittää huomenna mennä bussilla Walhallaan, vaikka rakennukseen päästäkseen onkin noustava yli 300 porrasta…

Regensburgista lisää viime kesän jutussa
  

Keskiviikko 3.6.15

Emme aamulla jääneetkään rauhassa venyttelemään emmekä yrittäneet sinne Walhallaan. Kapu valmistautui lähtöön ja niin oli tietysti minunkin tehtävä. Edessä oli nyt viimeinen koetus varsinaisella Tonavalla.
 Regensburgin sulku oli pian lähdön jälkeen (km 2379, h=5,2m); siihen sulutukseen pääsimme välittömästi yksin, joten matkaan ei tullut viivästystä.

Seuraava sulku Bad Abbach (km2397, 5,7m) oli sitten viimeinen sulku Tonavalla, ainakin meille. Siinä jouduimme odottamaan kymmenen minuuttia jokilaivaa, joka onneksi tuli ilmeisesti ihan perässämme, sillä emme edes ehtineet kiinnittyä odotuslaituriin, kun jo pääsimme laivan perässä sulkuun.
Bad Abbachin sulun seinämät olivat hyvin öljyiset...
Tässä sulussa ei ollut kelluvia pollareita, kuten Regensburgin sulussa sulussa oli ollut. Silti pärjäsimme tavanmukaisesti sen liki 6 metrin nousun. Mitä nyt Kapu huuteli minua vetämään ja pitämään, liikkumaan eteen, taakse ja pysymään paikallani ja vihdoin työntämään. Siis ihan normaalia…
Joilla aina sulun yläpuolelle päästyä vastavirta heikkenee, ja niinpä nytkin Regensburgin sululta ajettuamme pari kilometriä, oli vauhtimme jonkin aikaa huimat 6 solmua tunnissa, mikä siis vastavirtaan ajettaessa on tosi paljon. Pahimmillaanhan eteneminen Tonavalla oli ollut vain 0,7 kn/h. (1,3 km/h). Seuraavan sulun alla vauhti taas hiljeni; kuitenkin hyvin sujuvasti, kolmessa ja puolessa tunnissa, tuli päivämatka 23 km ajettua.

Saaliin (Saal an der Donau) päästyämme laittoi Kapu fillarini ajokuntoon; omansa hän oli huoltanut ja kokeillut jo Regansburgissa. Lähdimme tuttua reittiä 1,5 km matkalle Saalin keskustaan rahaa repimään. Ja pian löysimmekin seinän, josta sai käteistä. Ja onneksi se seina oli pankkikonttorin sisällä, jäähdytyskoneen alla, sillä ulkona oli 30 asteen helle.
Lompakot pullollaan jatkoimme matkaa muutama sata metriä itään päin, VPK:n viereiselle tontille, jossa on Netto-myymälä. Miten hitossa tuo Kapu saattoi etukäteen muistaa viime kesästä tuon Freiwillighfeuerwehrinkin…
Palattuamme veneelle oli taas siestan aika, illemmalla kävimme suihkussa ja Riverside-ravintolassa pitsalla. Toisen ison pitsan otimme tänne veneeseen mukaan, sillä niin isoja ne, että jo yhdestä ylitäytyimme. Ravintolaan saattoi maksaa luottokortilla(debit), kun vielläkään kauppaan korttimme eivät kelvanneet.
Emme saaneet satamamaksua maksettua enää iltapäivällä, joten se jää huomisaamuun. Vietämme torstain vielä täällä, jos vaikka menisimme tutustumaan Kelheimiin

Torstai 4.6.15

Ei tullut tänään Kelheimin vierailusta mitään. Ulkona on siis niin helle, että näin valkoiselle yli 30 asteen lämpötila ja 5 km pyöräily paahtavassa auringossa olisi hupaa hengelle.Peitot ja patjat ovat ulkona tuulettumassa paahtavassa auringossa. Kiva illalla käydä kuumaan vuoteeseen ;)

Tämä on siis lepopäivä meillä ja Baijerilaisilla "faiertag", eli jonkinlainen pyhäpäivä ja kaikki kaupat kiinni. Virpi kertoi juhlapäivän syystä: "pyhän ruumiin juhla", eli Fronleichnam, helluntaihin liittyy ja kouluissa ollut tämä ja viime viikko lomaa".

Kävimme kasaamassa fillarit kannelle, täytimme vesitankin ja juomavesipullot, siinä päivän tehtävät Roikuimme netissä suuren osan päivää, vaikka yhteys ei koko aikaa ollutkaan kunnollinen. Niinpä saan tämän blogini kohta julkaistua, jos nettiyhteys ei petä...

Lisää juttua ja kuviakin tästä Saalista viime kesän jutussa.