29.8. Vene jo maissa

Tänään on veneemme SeijMer nostettu vedestä trailerin päälle. Yövymme veneessä kuitenkin vielä niin kauan, että saamme kaiken talvikuntoon ja kotimatkan varattua. Siis vaikka en ole kirjoittanut ja julkaissut koko matkakertomusta, niin matka päättyy...
 Kunhan kotiudumme, niin kirjoitan puuttuvat jutut ja julkaisen matkakertomuksen loput osat kuvineen syksyn aikana. Siihen asti auf wiedersehen...

5.-7.8. Historiaa

5.8. Järvimatkailuakin

Jätimme aamulla Brandenburgin viehättävän marinan

ja matka jatkui mutkittelevaa jokea myöten parikymmentä kilometriä, jolloin emme jatkaneet kanavalle, vaan käännyimme Havelia etelään, kohti järviä. 23 kilometrin motoroinnin jälkeen saavuimme Templiner Seellä olevaan Yachthafen Potsdamiin. Tällä järviosuudella oli kait neljä sillanalitusta ja ihan pieni pätkä ilmeisen rakennettua kanavaa. Ja koska kyseessä oli melko laajat järvet, oli joka niemen notkelmassa ja lahden poukamassa venesatama, ja tosi paljon veneitä, myös paljon purkkareita.

Ilmoittauduimme Potsdamin Havel Marinan satamakonttoriin iltapäivällä ja saimme erittäin asiantuntevan ja perusteellisen selostuksen melkein kaikesta mahdollisesta; englannin kielellä, joten Kapukin ymmärsi asiat…

Paikalla oli WLAN, joka vain aika ajoin ylettyi veneellemme. Saimme kuitenkin etsittyä Biergartenin osoitteen ja lähdimme iltakävelylle etsimään mukavaa ruokapaikkaa. Ja löytyihän se Biergarten, jossa ei kuitenkaan ollut tarjolla himoitsemiamme grillattuja kylkiluita. Söimme kohtuullisen hyvät annokset kanasalaattia ja uuniperunaa suht mukavaan hintaan.

Iltakävely juna-aseman kautta veneelle oli ihan virkistävä ja samalla näimme, mistä aamulla saattaisimme lähteä Berliiniin käymään. Olimme nimittäin päättäneet viipyä Potsdamissa 4-5 päivää ja vieraille Berliinissä junalla, sillä siellä ei kuitenkaan olisi veneellemme sopivaa parkkipaikkaa keskikaupungilla.

6.8. Kuumaa karussa lepäämällä

Tänään oli niin kuuma, että emme lähteneet minnekään, vaan lepäsimme veneessä ja kävisimme läheisessä kaupassa.

7.8. Fillarointia Sansoucin puistossa

Aamupäivällä lähdimme pyöräilemään kohti Potsdamin suurinta turistikohdetta, Sanssouci-puistoa.

Ensimmäisellä, eteläisimmällä portilla oli suuri kyltti, joka kielsi viemästä polkupyöriä puiston alueelle; tai noin minä tekstin ymmärsin. Fillaroimme eteenpäin ja seuraavalla portilla ei moista kylttiä näkynyt ja soratiellä oli paljon polkupyörän renkaan jälkiä. Siispä siitä sisään, pilleriltä hieman osviittaa puiston tiestöstä ja polkemaan. Ensin tulimme Charlottenhofin linnalle.

Sisään emme menneet, sillä se olisi maksanut. Jatkoimme matkaa pohjoiseen päin ohi Römishe Bäder’eiden ja läpi pienen kahvilan, puron yli ja sitten käännyimme asfaltoitua tietä länteen. Kilometrin poljettuamme saavuimme puiston länsipäähän, jossa näytti olevan pääsisäänkäynti, sillä siellä on vierailijakeskus. Emme kuitenkaan menneet sinne, vaan ihailimme korjausten alaisena olevaa Neues Palais’ia ja siihen liittyviä rakennuksia, niitäkin vain ulkoa päin. Upeata katsottavaa.

Neues Palais

Matkamme jatkui puiston pohjoisosaan, jossa näimme vilaukselta Belvederen ja sen viinitarhat.

Osa Belvederen linnan rakennuksia...

Pyöräilimme pitkin puiden varjostamia polkuja ja teitä ja vihdoin muutaman mutkan jälkeen saavuimme toiselle vierailijakeskukselle, puiston itä-koillisosaan. Täällä on mm. historiallinen mylly, jota vilkaisimme, ja jatkoimme matkaa Sanssoucin linnalle. Polkupyörät oli nyt jätettävä parkkiin, kun niitä ei puiston tähän osaan saanut viedä, ainakaan tästä sisäänkäynnistä. Itse linna ei kovin linnamainen rakennus ole, vaan komea kumminkin, kuten myös puutarha suihkulähteineen ja puisto se ympärillä.

Ilma oli edelleenkin kuumaa, vaikka oli pilvistä, ja viihdyimme aukeilla paikoilla mahdollisimman vähän aikaa.Kun lopulta pääsimme taas pyöräilemään, huomasimme eksyneemme sinne ”kiellettyyn ” puiston osaan, josta emme meinanneet löytää tietä pois. No pillerin mapsista taas vähän osviittaa ja kiinalaisen rakennuksen kautta pääsimme vihdoin pois tuosta sokkeloisesta, kauniista puistosta.

Epäonnistunut panoraama Kiinalaisesta rakennuksesta

Loppuiltapäivä menikin sitten taas veneessä hikoillessa ja levätessä.

Sansoucin historiallinen mylly

3.-4.8. Muutama päivä lisää

Tämänkin jutun kuvat kannattanee katsoa suurina. Klikkaa siis jotain kuvaa ja saat kaikki kuvat katsottavaksesi kunnon koossa...

Maanantai 3.8. Kaupunkikierroksella

Aamulla lähetin onnittelutekstarin 12 vuotta täyttävälle Matiakselle!

Tänään oli vuorossa Brandenburgin kaupunkikierros pyöräillen. Katsastimme ensin ainakin 4 kirkkoa, joista yhdessä oli mielenkiintoinen urkukonsertti (video myöhemmin) ja yhdessä entisessä kirkossa oli puutarhanäyttely upeine kukkineen. Vanhalla Raatihuoneella oli Roland-patsas koko komeudessaan ja St. Gothard-kirkossa paljon upeaa nähtävää. Paluumatkalla kuvasin vielä sulun uudesta näkökulmasta ja kukikasta yksityispihaa.

Roland-patsas Brandenburgin vanhalla raatihuoneella

Lasimaalaus Brandenburgin St. Gothad-kirkossa

Bandenburgin Vorstadtschleuse uudesta näkökulmasta

Keksimme hyvän idean ja kävimme satamakonttorissa maksamassa pienen moottoriveneen 4 tunnin vuokran huomiseksi.

Tiistai 4.8. Moottoriveneilemässä...

Lähdimme kymmenen aikaan motoroimaan. Olimme vuokranneet 5 heppasen pienen paatin neljäksi tunniksi ja aloitimme puksuttelemalla Havel-jokea ylävirtaan. Olimme nyt siis Joella, emme kanavassa. Olimme Mittelland-kanavasta siirtyneet Elben Kuivasillan jälkeen Elbe-Havel-kanavaan, ja Silokanavan jälkeen olimme Havel-joella.

 Pienen matkan päästä joki haarautui kohti Brandenburgin keskustaa ja me käännyimme sinne. Kapu nautiskeli heinäisten rantojen mataluudesta; paikoista, joihin purjeveneellämme ei koskaan pääse. Minua hieman pelotti veden vähyys, vaikka tiesin veneen syväyksen olevan vain puolen metrin luokkaa.

Kiersimme veneellä kaikki kaupungin keskustan vesiväylät ja ihailimme rakennettuja ja rakentamattomia rantoja sekä erikoisia vesikulkuneuvoja.

Rakentamatonta rantaa

Rakennettua rantaa

Rakennettua rantaa

Saksassa voi vuokrata erilaisia uivia taloja, ja niitä näkee täällä päin tosi paljon... 

Sulutimme myös kerran, Stadtschleuse Branderburg, 1,2 m alas, Käväisimme myös Silokanavan ja joen yhtymäkohdan pohjoispuolella olevalla Beetsee-järvellä, jossa näytti olevan paljon mielenkiintoista. Takaisin Marina Haveliin mennessä jouduimme taas suluttamaan metrin ylöspäin, vaan nyt nousu meni melko sujuvasti.

Myöhemmin päivällä pesin muutaman koneellisen pyykkiä ja illalla hikoilimme edelleen sekä valmistauduimme jatkamaan matkaa aamusella...

30.7-2.8. Muistelot jo elokuun puolelle...

Torstai 30.7 pientä koneremonttia...

Aamulla lähdimme liikkeelle Rühenin liegestellen rantapenkan laiturista aivan normaalisti, mutta muutaman kilometrin jälkeen koneen kierrokset yht’äkkiä putosivat aivan itsekseen. Kun sama toistui pian uudestaan, oli meidän käännyttävä takaisin ja otettava kiinni samaan paikkaa, josta olimme juuri lähteneet. Kapu puhdisti ja vaihtoi polttoainesuodattimet ja poisti vettä dieseltankista. Lähdimme liikkeelle uudestaan, vaan kone ei vieläkään pitänyt kierroksiaan. Uudestaan kiinni laituriin ja nyt konehuone auki. Meillä on Sole-dieselissä kaksi polttoainepumppua ja toinen niistä osoittautui olevan rikki. Kapu ohitti sen ja yritimme uudestaan kanavalle. Nyt kone toimi moitteettomasti, joten uskalsimme lähteä Mittellandkanaalia eteen- ja itään päin. Seuraavasta yöpymispaikasta ei ollut tietoa, olimme päättäneet katsoa sopivan Liegestellen matkan varrelta.

Liegestelle Rühen

26 kilometrin päässä olevasta Liegestelle Calvördenistä annoimme arvion, että se oli aika levottoman näköinen. Jatkoimme siis matkaa, koska ilta ei vielä ollut tullut ja seuraava, Liegestelle Bülstringen, olisi jo 10 km päässä. 

Emme olleet ennättäneet ajaa kuin 5 km, kun Kapu onneksemme huomasi oikealla rannalla kyltin, jossa mainostettiin 2 metriä syvää venesatamaa. Vene pian ympäri ja aukosta sisään.

Calvördenin marina

Laiturille tuli pieni poika seisomaan ja Kapu käänsi SeijMerin osoitettuun pilttuuseen. Pian tuli vanhempi mieskin paikalle auttaen meitä kiinnittymään. Hän kertoi olevansa Hafenmeister ja mainitsi marinan olevan vain 2 vuoden ikäinen. Ilmankos sen tietoja ei löytynyt mistään kirjoistamme eikä kartoistamme.

Käytimme hyväksemme satamamaksuun sisältyvän sähkön ja suihkun ja vietimme erittäin rahallisen yön.

Perjantai 31.7. Kanavan parannusta ja kuivasilta...

Kauniiseen, puolipilviseen päivään lähdimme normaaliin aikaan. Ennen lähtöä kuvasin aikamoisen harvinaisuuden, satamassa on septitankki-imuri. Semmoista emme kovin monta kertaa näiden kuluneiden 4 purjehduskesän aikana ole nähneet.

Olimme ajaneet toista tuntia, kun Handelslebenin kohdalla (n. km 300) oli hiljennettävä vauhtia. Useiden kilometrien matkalla oli menossa kanavan pohjan ruoppaus- ja reunojen tukemistyö.

Selvisimme työmaasta kunnialla läpi ja puolen päivän maissa saavuimme Elbe-joen ylittävän kuivasillan odotuspaikalle. Ilmoittauduin VHF-puhelimella ja sain neuvoksi ajaa sillalle pian tulevan jokilaivan perässä. Varttitunnin odottelun jälkeen pääsimmekin kuivasillalle, joka on noin kilometrin mittainen. Siinä on yksisuuntainen liikenne ja huviveneet saavat ajaa sille vain laivojen perässä.

Tämän sillan rakentamisen myötä on poistunut se hankala tilanne, joka oli vielä erään ohjekirjamme aikana: Elben vesi saattoi laskea niin paljon, että aiemmin paikalla olleen ”ajotien” käyttäminen olisi meillekin ollut haasteellista, jos ei peräti mahdotonta.

Muutama kilometri sillan jälkeen oli vuorossa taas sulku. Hohenwarte’n sulkuun (km 325, 19,9 m alas) pääsimme ajamaan muiden huviveneiden kanssa takaamme tulleen laivan perässä vain lyhyen odottelun jälkeen. Alassulutus sujui leppoisasti, vaikka meillä ei ollutkaan kelluvaa pollaria.

Ajoimme sulun jälkeen kymmenkunta kilometriä, kunnes saavuimme Burg’in (bei Magdenburg) yachthafeniin kilometrillä 334. Saimme paikan epävirallisesta pilttuusta, koska vierasvenepaikat olivat juuri täyttyneet edellämme ajaneista veneistä.

Hafenmeisteri tuli muutaman tunnin kuluttua paikalle ja hyväksyi paikkamme maksun saatuaan. Koska veneemme oli laiturin viimeisimpänä, oli sieltä tosi pitkä matka avoimen vierasveneportin kautta sosiaalitiloihin, jotka sijaitsivat aidan takana veneemme kohdalla. Satamakapteeni lupasi aukaista lähellämme olleen portin, jotta pääsisimme siitä helposti kulkemaan, myös fillareitten kanssa. Kun myöhemmin lähdimme polkupyörien kanssa hakemaan dieseliä, oli portti kuitenkin lukittuna edelleen. Kun huomautin tästä Hafenmeisterille, vakuutti hän portin olevan auki lukosta, vaikkakaan ei täysin avoinna.

Fillaroimme kartan ohjeiden mukaan (ei sillan yli, vaan kanaalin yli) kaupunkiin ja kävimme huoltsikalla täyttämässä kanisterit. Kapu sitoi huolellisesti kanisterin oman ja toisen minun pyöräni tarakkaan. Lisänä oli reppu, jossa oli ruokaostokset.  Vaihdoimme fillareita, koska minun pyöräni on niin raskas poljettava, että en sillä olisi jaksanut ajaa lasti päällä. Kevyen, vaikkakin aika epävarman oloisen polkupyörän kanssa ajoin sitten marinaan sille portille. jonka olisi pitänyt olla auki. Vaan eihän se ollut, Kapu oli ollut oikeassa. Sain kuitenkin pyöräni turvallisesti talutettua laituria pitkin veneelle ja Kapu pääsi tankkaamaan. Illemmalla lähdimme suihkuun, kun Kapu ensin aukaisi portin sopivalla työkalulla. Kun sitten suihkun jälkeen olimme menossa kävelylle, kulki portista joku nainen ja vetäisi sen kiinni, lukkoon. Huusin, ja pyysin häntä jättämään portin auki meitä varten. Aika nyreästi hän lupasi jättää sen avoimeksi puoleksi tunniksi. Kiertelimme hetken tontilla ja sitten ennätimme lukitsemattomasta portista veneelle.

Yö oli rauhallinen, ohiajavien laivojen synnyttämä aallokko ei juuri keinuttanut venettämme, vaikka kiinnitysköydet hieman narisivatkin Kapun korvan juuressa.

Lauantai, 1.8. Burgin nähtävyyksiä...

Olimme päättäneet olla tässä marinassa kaksi yötä. Siispä tänään menimme kaupunkikierrokselle. Olimme saaneet kartan ja sen perusteella kävimme tutustumassa Burgin nähtävyyksiin. Oberkiche unser Lieben Frauen oli juuri mennyt kiinni klo 12, sen sijaan Pyhän Johanneksen kirkko mainosti olevansa avoinna. Avoinna se olikin, siis ulko-ovi oli auki; ja vain lasioven läpi pääsi näkemään itse kirkkosaliin. Eipä tuosta masennuttu, sillä kaupungissa oli muutakin nähtävää. Raatihuoneella oli juuri ollut vihkiäiset ja hääpari vieraineen seisoi Raatihuoneen edustalla. Heillä oli kullakin käsissään valkoinen kyyhkynen, jotka he sitten yht’aikaa laskivat lentoon. Aika mielenkiintoinen näky…

Mukavaa oli myös nähdä kaksi haikaran pesää. Ne olivat käytöstä poistetuissa tehtaanpiipuissa, joten en niistä kovin läheistä kuvaa saanut.

Kuuman päivän päätteeksi päätimme siirtää SeijMerin oikealle vierasvenepaikalle, koska kaikki muut vierasveneet olivat jo lähteneet pois. Hafenmeister oli yrittänyt antaa meille vettä aiemmassa paikassa, vaan ei onnistunut saamaan raanaa auki. Siirrettyämme veneen, laitoimme oman vesiletkun raanaan ja saimme tankin täyteen kahdella Eurolla. Hafenmeister oli aika kyllästynyt siihen, että portit eivät saaneet olla auki, vaan joku ne aina sulki kuin kiusaa tehdäkseen. Me olimme kuitenkin tyytyväisiä paikkaamme ja vietimme taas rauhallisen yön.

Sunnuntai 2.8. kanavan parannusta ja lintuja 

Olimme aikoinaan Rühe’in liegestellen jälkeen tulleet entisen Itä-Saksan puolelle. Itse asiassa se kreikkalainen ravintola toimii kait entisen rajatarkastusaseman tiloissa. Maisemat olivat ”rajanylityksen” jälkeen muuttuneet aikamoisesti; kanavan rannat näyttivät hoitamattomammilta ja rakentamattomammilta. Vajaan tunnin Burgista lähdön jälkeen jouduimme taas keskelle vesitietyömaata. Kanavaa oltiin leventämässä ja sen reunoja ja tulvavalleja rakentamassa. Eu.n tuklkemat työt olivat käynnissä myös seuraavalla sululla. Zerben sululle (km 345, 3,5-6 m alas) oltiin rakentamassa toista sulkukamaria ja kanavan rantarakennustyö jatkui monia kilometrejä eteenkin päin.

Zerbenin sululle rakennetaan toinen sulkukammio

Yhdentoista jälkeen ohitimme Genthin’in kaupungin, jossa kanaalissa oli paljon melostelijoita ja soutajia. Liekö siellä ollut jotkut kilpailut…

Taas tunti ajoa eteenpäin ja vastassa oli sulku. Wusterwitz-sulkuun (km 376,77, 2,5-5 m alas) pääsimme ajamaan puolen tunnin odottamisen jälkeen muutaman muun huviveneen kanssa. Ja pian sulutuksen jälkeen alkoi matkamme mielenkiintoinen osuus: tulimme ensimmäisille järville, muutamia kilometrejä Plauer See’tä ja Quenzsee’tä. Niiden jälkeen oli 5 kilometriä Silokankanaalia ja sitten Brandenburgin sulku (1,2 m ylös). Siellä jouduimme hyvin monen muun pienveneen kanssa odottelemaan reilun varttitunnin sulkuun pääsyä. Sinä aikana taivaan peitti hanhiparvi, jossa oli useita satoja hanhia, jotka sitten laskeutuivat kanaaliin ja viereiselle järvelle. Jokohan ne ovat muuttamassa…?

Reilun metrin nousu sulussa kesti tavattoman kauan, yli 20 minuuttia, joten mikään vene ei kovasti heilunut veden virtauksen voimasta, emme mekään. Kapu vaan totesi, että oli elämänsä hitain reilun metrin nousu…

Muutama sata metriä sulun yläpuolella on yksi Brandenburgin venesatamista, Marina Havel. Sieltä saimme hyvän paikan, kun olimme ajoissa ennen iltaa perillä. Tutustuimme marinaan ja totesimme supermarketin olevan aivan aidan takana.

Illalla katselimme, kun 8-lapsista joutsenperhettä syötettiin viereisistä veneistä.

26.-28.7. Kanavan vaihtoa taas...

Sunnuntai 26.7. Elbeä edestakaisin Hampurissa

Anne ja Manfried tulivat satamaan aamusella ja lähdimme veneajelulle ennen puoltapäivää, jolloin meillä oli muutama tunti aikaa ajella nousuveden mukana Elbeä ylävirtaan. Kun laskuvesi alkoi, käännyimme takaisin ja kiersimme nyt Süderelben kautta takaisin City Sport Hafeniin. Venesatamahan sijaitsee Norderelben puolella ja nyt siis kiersimme Köhlbrandin saaren etelän kautta. Matkalla näimme hyvin Hampurin uuden musiikkitalon. 

Vieraamme pitivät reissusta kovin ja ihastuneina ”merielämään” haaveilivat jo oman pieneen veneen ostamisesta. Veneelle palattuamme istuksimme vielä hetken aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä veneen sitlootassa, ennen kuin vieraamme lähtivät kotiinsa. Olivat kuulemma nukkuneet kellon ympäri raikkaan merielämän uuvuttamina…

Maanantai 27.7. Elbeltä takaisin kanaville

Jätimme Hampurin taaksemme ja käännyimme takaisin Elbelle, nyt vastavirtaan. Vuoroveden vaikutus loppui muutaman tunnin ajon jälkeen, kun olimme suluttaneet Geesthachtin sululla (km 585, 4,5 m normaaliveden tasosta) ylöspäin muutaman metrin, nyt Elbellä oli siis vielä nousuveden aika. Matka jatkui melko yksitoikkoisena kymmenkunta kilometriä, kunnes käännyimme Artlenburgin venesatamaan. Merkittyä väylää myöten pääsimme satama-altaaseen, jossa kyllä tuntui olevan tarpeeksi vettä, vaan ensimmäiseen laituripaikkaan emme kuitenkaan päässeet syväyksen puolesta. Kapu luotasi sitten campingalueen puoleisen rannan ja kun vettä oli tarpeeksi, peruutti hän veneen kiinnitystolppien väliin. Rannalla oli muutama mies, jotka kertoivat vettä olevan 3 metriä ja huusivat minulle, että lepuuttajat hannaavat vastaan, eli jäivät kiinnityspaalun taakse, jolloin vene ei liikkunut eteenpäin. Menin nostamaan lautaa ja fendereitä pois paalun takaa ja silloin oikea käsivarteni jäi hetkeksi puristuksiin veneen kaidevaijerin eli mantookin ja peräkiinnityspaalun väliin. En ennättänyt jäädä taivastelemaan vahinkoa ja sain kun sainkin venettä työnnettyä niin paljon sivuun, että saimme sen taas liikkeelle rantaan (eli taakse) päin.  Voimistuva tuuli alkoi painaa venettä sivuun, vaan saimme onneksi otteen venepaikkojen välisestä köydestä. Siitä kiskomalla saimme veneen perän niin lähelle rantamuuria, että saatoin alkaa ojentaa kiinnitysköyttä rannalla olevalle kaverille. Silloin kuitenkin taivas repesi ja ukkosmyräkkä kaatoi vettä niin paljon, että en moista muista aikoihin kokeneeni. Miehet juoksivat klubitalon suojiin ja me jäimme kahdestaan kiinnittämään tuulessa rimpuilevaa venettä. Kun olimme jo aivan läpimärkiä, oli venekin kiinni ja rankkasade hiljeni kesäsateeksi. Levitimme sadesuojan ja saimme vettävaluvat sadevaatteemme sen alle kuivumaan. Kaikki siis hyvin, paitsi, että emme pääsisi rannalle ollenkaan, kun rantamuuri/laituri oli niin korkealla.

Eräs rouva tuli jututtamaan meitä. Hänellä oli hyviä kokemuksia suomalaisista ja hän lupasi järjestää jotain, joka auttaisi meidät veneestä maalle. Pian hän toikin alumiiniset A-tikkaat ja soviteltiin yhdessä niitä hetki perätuhdolle. Pääsinkin kiipeämään mastosta tukea ottaen laiturille ja rouva neuvoi, missä sosialistiset tilat olivat Vessat ja suihkut näyttivät olevan yhteiset campingalueen kanssa ja suihkun ovi lukossa. Vaan eipä tuo meitä kovin häirinnyt; ruoanlaitto syönti, tiskaus ja maate.

Tiistai 28.7. Laivahissillä nyt ylös

Jätimme campingalueen laiturin puoli yhdeksän maissa ja puolentoista tunnin ajon jälkeen tulimme Elbe-Seitenkanaalille  Lüneburgin laivahissille. Kiinnityimme paapuurin puolelle laituriin, jossa oli hylätyn oloinen pieni  laiva. Pian kuitenkin tuli mies, joka aika tylysti käski meidän siirtyä pois. Ilmeni, että UHU-laiva oli risteilyalus ja rannalla oli jo matkustajia odottamassa veneeseen pääsyä. Ajoimme siis kanavan toiselle puolelle odottamaan hissiin pääsyä ja UHU lähti matkustajineen Elbelle päin.  Odottelimme pari tuntia, kunnes UHU saapui matkustajineen paikalle ja me sportbootit saimme luvan ajaa sen perässä hissiin.

Lüneburgin laivahissi

Nousu laivahissilla (schiffhebewerk) kesti vain vajaan varttitunnin, joten pääsimme jatkamaan Elbe-Seitenkanaalia etelään päin pian puolen päivän jälkeen. 

Yksitoikkoisen ajon päätteeksi saavuimme Uelzeniin WSA:n satamaan (bauhafen) neljä tuntia ajettuamme. Kiinnityimme samaan paikkaan kuin mennessäkin sillä erotuksella, että nyt yritimme saada virtaa laiturin päässä olevasta rasiasta. Ei kulkenut sähkö kaapelissamme, joten lähdimme ilmoittautumaan Yachthafeniin. Pyöräilimme pari kilometriä kiertotietä, sillä linnuntietä matkaa olisi ollut vain muutama sata metriä. Perille päästyämme alkoi sade ja otimme fillareista satulat suojaan. Ravintolassa ei ollut Hafenmeisteriä, vaan nuori tarjoilijamies kirjoitti meille kuitin. Kapu kuitenkin kyseenalaisti vaaditun summan, koska eihän meillä ollut mitään mukavuuksia siellä laiturissa. Hetken mielipiteittenvaihdon jälkeen Hafenmeister pyöräili paikalle ja lopulta lupasi käydä katsomassa virta-tilanteen sekä pudotti satamamaksun vaaditusta 10.80 Eurosta puoleen. Tyytyväisinä pyöräilimme Uelzinin keskustaan, kävimme ruokaostoksilla, pikaisesti kirkossa ja automaatista rahaa nostamassa. Veneelle palatessa kuvailin erilaisia pensaita ja kukkia. Onneksi oli kirkas ilma, niin aurinkokennot latasivat akkuja, koska sähkö ei edelleenkään kulkenut kaapelissamme.

SeijMer WSAn Bauahfen satamassa...

Keskiviikko 29.7. Sulutusta ja Volkkaria

Ihan ajoissa, ennen puolta yhdeksää lähdimme ja puolen tunnin päästä olimme Uelzinin sululla. Vain puolen tunnin odotuksen jälkeen pääsimme sulutukseen muiden huviveneiden kanssa. 

Takaamme tullut mast on deck –purjevene kiinnittyi kahden muun veneen väliin ja paapuurin puolella kohdallamme ollut veneilijä kehotti meitä tulemaan viereensä; olimme silloin kiinni styyrpuurin puoleisessa seinämässä, jossa kohdallamme ei ollut kelluvaa pollaria. Kysyin miksi, ja hän sanoi tämän olevan erittäin korkea sulku. Emme kuitenkaan vaihtaneet paikkaa, sillä eihän tämä 23 metriä ollut meille mitään uutta; olimme Main-Donau –kanaalilla suluttaneet ylös ja alas 24 metriä muutaman kerran. Puolen tunnin päästä pääsimme jatkamaan yksitoikkosta matkaa Elbe-Seitenkanaalilla etelään päin.

Kolmen jälkeen olimme taas Mittellandkanaalilla. Kolmen kilometrin päässä on Sülfedt-sulku (MLK km 237, 9 m alas). Odottelimme puolisen tuntia ja sitten pääsimme kahden muun sportbootin kanssa sulkuun tšekkiläisen työntöproomun perässä. Sulutus ei kestänyt kauaa ja pääsimme pian jatkamaan matkaa. Jätimme kivilastissa olleet proomut taaksemme ja kohta ajoimme Wolfsburgin kaupunkiin. Siis kanavan eteläpuolella on kaupunki ja toisella rannalla Volkwagenin tehtaat ja Autostadt.

 Siis kaikki yhtä volkkaria ja väkeä tutustumassa sankoin joukoin. Meille ei siellä ollut laituripaikkaa, vaan jatkoimme matkaa kymmenkunta kilometriä eteenpäin ja kiinnityimme Liegestelle Rühenin laiturin itäpäähän, jossa on huviveneille varattu 100 metriä kiinnityspaikaksi. Laiturilla näytti olevan Kreikkalaisen ravintolan lisäksi vedentankkauspiste, mutta siihen olisi pitänyt pyytää avain edelliseltä sululta…

Yöpymässä tässä laiturissa oli muutama muukin pienvene ja siihen saapui myöhemmin myös se työntöproomu, jonka kanssa olimme suluttaneet Sülfeldtissä aiemmin iltapäivällä. Huomasimme nyt, että sen lastina ei ollutkaan kiviä, vaan karkeaa kuonamursketta käytettäväksi kanavanreunojen tukemiseen.

Jossain päivän mittaan ihmettelin myös seka-avioliittoa, kun sorsauros näytti ihan "epänormaalilta"...

21.-25.7. Oltiin Elbellä ja Hampurissa

Tiistai 21.7. Laivahissilla alas

Lähdimme mukavuuksittomasta laituripaikastamme Uelzenistä liikkeelle jo puoli yhdeksän aikaan.

Uelzenin marinan laituri WSA:n bauhafenissa

Ajoimme letkassa kolmen huviveneen kanssa ja puolen päivän aikaan saavuimme Lüneburgin laivahissille (ESK km 106,1, 38 m alas). Sinne piti kiinnittäytyä odotuslaituriin muiden mukana. Ohitsemme kiilasi viime metreillä takaamme tullut moottorivene, eikä meille enää ollut tilaa letkan hännillä ja siksi jouduimme ajamaan laiturissa olleiden veneiden eteen. Pitkän odotuksen jälkeen tuli joku venekuski kertomaan, että laivahissiin pääsee kerrallaan vain kolme huvivenettä laivan kanssa ja me emme ole jonon keulilla, vaan olimme tulleet jonoon viimeisenä. Senhän toki tiesimmekin, emmekä todellakaan olettaneet olevamme (paikastamme huolimatta) ensimmäisten sulutettavien joukossa. Kolme ensimmäistä sportbootttia meni ekassa sulutuksessa tunnin odotuksen jälkeen, sitten kolme seuraavaa tunnin päästä, ja lopulta meitä oli jäljellä kuusi venettä.  Ja ihme tapahtui: sulkumestari kuulutti kaikki loput, kuusi huvivenettä, hissiin yhtä aikaa ilman kaupallista liikennettä. Silloin olimme olleet odotuslaiturissa kolme tuntia.

Laivahissi yläasennossa...

Hissitys oli aika jännä kokemus. Vesi ei vaihtunut eikä vähentynyt, vaan menimme alas ”ammeessa” yhdessä hujauksessa 38 metriä. Koko ruljanssiin meni aikaa puolisen tuntia, josta ”ammehissin” putoaminen vaijereitten varassa vei vain vajaan 10 minuuttia. Ehkä ylösmeno ensi viikolla kestää sitten hieman kauemmin.

Jatkoimme matkaa Elbe-joen tasossa useita kilometrejä, kunnes tulimme kanavalta varsinaiselle Elbelle sen kilometrillä 573.

Edessä aukeni Elbe-joen ei vuorovesi -osuus...

Viidentoista kilometrin myötävirta-ajon jälkeen saavuimme Geesthacht-sululle. Patouoman puolella, siis ei sulku-uomassa, oli venesatama, jonka meille oli opastanut paikallinen veneilijä aiemmin odotuslaiturissa ollessamme. Pääsimme syvyyden puolesta juuri ja juuri ajamaan vierasvenelaituriin, jolloin veimme kolmen veneen paikan. Mehän emme voi kiinnittyä keula edellä laituriin, sillä emme pääse kulkemaan keulasta maihin, koska mastomme lepää keulakaiteiden päällä.

Nautimme suihkusta, joka sisältyi 13 Euron laiturimaksuun ja pääsimme ruokailun jälkeen taas hyvin ansaitulle levolle omaan punkkaan…

Keskiviikko 22.7. Vuorovesi-Elbellä

Aamusta ajoissa, puoli kymmenen maissa, irrottauduimme viehättävän Geesthachtin Motor-Yacht-Clubin laiturista, jossa veneen köli oli osittain pohjassa kiinni.

Geesthachtin sululle (km 585, 4,5 m alas) ajo ei kestänyt kovin kauaa, vaan siellä oli jäätävä taas odotuslaituriin. Liki 40 minuutin odottelun jälkeen pääsimme yhden moottoriveneen kanssa kahdestaan sulkuun. jossa meidät laskettiin alas 4,5 metriä. Ajoimme sulusta ulos vuoroveden alaiseen Elbe-jokeen, jossa vettä oli allamme ihan tarpeeksi.

Elbe jakautuu kilometrillä 608 eteläiseen ja pohjoiseen haaraan. Me käännyimme Norderelbelle ja saavuimme kilometrillä 622 Hamburin City Sport-Hafen -satamaan. Olin aiemmin lähettänyt s-postin satamakonttoriin varataksemme paikan. Laitureiden päässä olikin ”reserved” lappuja, joten oli vaikeata päättää, mikä paikka oli meille varattu. Joku mies kuitenkin viittoili laiturilta ja osoitti meille kiinnityspaikan tavallisesta pilttuusta, joten päätös oli helppo. Viittoileva mies osoittautui hafenmeisteriksi, jolle sitten kävimme tilittämässä satamamaksun sunnuntaihin asti. Vähän myöhemmin huomasimme, miksi niitä varattu-lappuja oli niin monia. Satama-altaaseen tuli kumiveneitten avustamina monia katamaraaneja, joilla näytti olevan kilpailut Elbe-joella. Ja ne varatut paikat olivat sitten niille kilpaveneille, jotka eivät olisi mahtuneet normaaleihin pilttuisiin.

Katamaraaneja Hampurin City Hafen marinassa

Torstai 23.7. Saunaan!

Kävimme läheisessä kaupassa ja suunnistimme heti neljän jälkeen Suomen Merimieskirkon Hampurin toimipisteelle saunomaan. Olipa ihanaa löylytellä kahden kuukauden tauon jälkeen! Merimieskirkon saunoissa on heti valmis –kiukaat ja minulta kesti hetken löytää nappula, joka aktivoi kiukaan. Vaan sitten, kun kiukaan luukku oli ollut auki muutaman minuutin ja puhaltanut kuumaa ilmaa löylyhuoneeseen, oli suloista nauttia pehmeistä löylyistä.

Hampurin suomalainen merimieskirkko

Anne oli sillä välin tullut kirkolle seuralaisineen ja lähdimme kaikki neljä veneelle. Kävelimme myöhemmin yhdessä Elben rantabulevardia länteen päin etsien sopivaa ruokapaikkaa. Syötyämme vieraamme lähtivät kotiinsa ja me veneellemme. Yöllä oli vesisade, ja me nukuimme nousu- ja laskuveden keinuttamassa punkassa ihan hyvin.

Perjantai 24.7. Kaupunginosa- ja kirkkokierros

Lähdimme Hampurin kaupunkikierrokselle ennen puoltapäivää puolipilviseen, tuuliseen säähän. Suunnistimme ensin aivan venesataman vieressä olevaan Hafen Cityyn, mutta pysyimme pääasiassa sillä puolen kaupunginosaa, jossa oli vanhoja, uusiokäyttöön remontoituja makasiineja.

Tämä talo on omistettu kokonaan itämaisten mattojen tuontiyhtiöille

Pyhän Mikaelin kirkko

Söimme päiväpalan eräässä konditoriassa ja sitten menimme Pyhän Katariinan kirkkoon.
 Jatkoimme matkaa Raatihuoneelle, jonka ole aiemminkin kuvannut, vaan nyt kävin myös sen takapuolella ja sisälläkin. Kävimme myös Pyhän Petrin ja Jaakobin kirkoissa.  Kävellessämme ihmettelimme vuoroveden kuivaksi jättämää kanavanpohjaa. Ennen veneelle paluuta kävimme myös kuvaamassa Pyhän Mikaelin kirkkoa Merimieskirkon läheisyydessä.

Illalla kävimme vierailulla ja syömässä Annen ja Manfriedin luona ja vietimme hauskan illan ulkona puutarhassa.

Paäsimme veneelle vasta jo pimeän tultua, joten kuvasin muutaman ”yökuvankin”. Kävimme vielä maistamassa Feuerschiffin omaa erikoisolutta, Rotblondes Dunkelbier. Olipa harvinaisen hyvän makuista kaljaa, vaan sitä ei valitettavasti voinut ostaa mukaan…

Hampurin raatihuone

Kuiva kanavanuoma laskuveden aikaan Hampurissa

Illallinen puutarhassa

Baumwald-asemalla

Lauantai 25.7. Vapaapäivä ja taas saunaan nauttimaan...

Vietimme vapaapäivää kirjoittaen matkakertomusta, vaikka kauppareissulla käynti katkaisikin välillä runosuonen sykkeen. Olimme aiemmin suunnitelleet menevämme tänäänkin saunaan, vaan tilaussauna-aika ennätti mennä ohi huomaamatta. Jahkailin muutaman tunnin ajan, josko menisimme yleisen saunan löylyihin kuuden jälkeen. Vasta puoli kahdeksan saimme itsestämme irti ja kiiruhdimme kirkolle. Onneksi, sillä löylyt olivat entistäkin suloisemmat ja nautimme niistä koko rahan edestä.