7.-13.6 huonot nettiyhteydet, taas viikko kerrallaan...

Olemattomien, kalliiden tai hitaiden nettiyhteyksien takia näitä juttuja tulee osin ilman kuvia ja vain harvakseltaan toistaiseksi... 

Sunnuntai-tiistai 7.-9.6.15 Nürnbergissä

Rauhallinen aamu Nürnbergin marinassa. Puolen päivän jälkeen pyykit pesukoneeseen ja kuivumaan, myös koneeseen. Yksi koneellinen kesti peseytyä 2,5 tuntia, joten kahteen koneelliseen meni käytännöllisesti katsoen koko sunnuntai-iltapäivä.

Maanantaina satoi koko päivän tauotta. Sain kuitenkin kolmannen koneellisen pyykättyä itse pahemmin kastumatta. Marinassa on wlan -nettiyhteys ja meillä veneessä sen signaalin vahvistamiseksi antenni, jonka ostimme viime kesänä Wienistä.  Saimme siis nettiyhteyden veneeseen ja surffailimme pitkästä aikaa. Mitään muuta ei tainnut tullakaan tehtyä.

Tiistaina ei enää satanut. Putsasimme Regensburgin marinan laiturissa tervaantuneet lepuuttajat ja veneen kyljen ja kävimme lähikaupassa ruokaostoksilla. Siinäpä sitä oli puuhaa yllin kyllin… 

Keskiviikko 10.6.15 löytyi uutta katsottavaa

 Päivästä näytti tulevan kaunis ja me piristyimme. Lähdimme puolen päivän maissa bussilla Nürnbergin keskustaan. Ostimme taas päivälipun; nyt oikeaan hintaan kahdelle hengelle, 9.40 €. Ilma ei kuitenkaan lähtiessä ollut vaikuttanut kuumalta, joten molemmilla meillä oli pitkähihaista alla ja takki päällä. Vaan kyllä tuli hiki heti kättelyssä, sillä keskustassa ei pahemmin tuullut. Kävimme kirkoissa viilentymässä, vaikka olin ne jo viime kesänä kuvannut. Löysimme myös mielenkiintoisia rakennuksia, näimme tosi erikoisen monitoimisoittajan ja kiersimme vanhan kaupungin ympäröivää muuria, jota on paikoin toki uudistettu. Kuljimme Ihmisoikeuksien kadun päästä päähän ja ihmettelimme valkoisiin marmoripylväisiin kirjoitettuja ihmisoikeuksien julistuksen artikloja, jotka oli kirjoitettu 30 eri kielellä. Kävimme syömässä ja joimme samalla oluet, joiden mainostettiin olevan peräisin maailman vanhimmasta luostaripanimosta. Vielä ennen paluuta ”eksyimme” viehättävään käsityöläiskortteliin.

Vanhan kaupungin ympäröi muuri

Mielenkiintoisen näköisiä taloja...

Ihmisoikeuksien katu 

Olutta maailman vanhimmasta luostaripanimosta

Käsityöläiskorttelin tuotteita

Tinassa löytyy Käsityötäiskorttelissa

Veneelle saavuttua meitä odotti iloinen yllätys: Suomesta odottamani kirjelähetys oli osittaisesta postilakosta huolimatta tullut illan suussa marinaan. Nyt oli mieleni hyvä, kun päivä ei ollut mennyt ihan makailuksi ja kirje tuli perille, joten saattaisimme aamulla lähteä liikenteeseen

 Torstai 11.6.15 Vain yksi sulutus

 Jätimme aamulla Nürnbergin marinan vasta vähän ennen kymmentä ja lähdimme pilvipoutaiseen keliin.

 Seuraavalle sululle, Kriegenbrunn (km 48,7, 18,3 m), saavuimme tunnin ajon jälkeen. Odotellessamme sulkuun pääsyä kuvasin jonkun keltaisen linnun ja peltomaiseman. Sulutuksesta selvisimme yksin ihan sujuvasti; alaspäin meno on helpompaa kuin ylössulutus, vaan kyllä laskussakin on pidettävä köysistä kunnolla kiinni ja aina välillä vedettävä jopa kaikin voimin.

Pian sulun jälkeen alitimme Moottoritie A3:n, jossa näytettiin rakentavan toista siltaa vanhan rinnalle.

Ihmettelin myös kerrostaloja, joissa oli lasitettu parvekkeita ihan oikeilla ikkunoilla. Lienee saatu talviasuttavia neliöitä…

Pian saavuimme Erlangeniin, Süssin marinaan, jossa olimme viime kesänäkin. Nytkään Hafenmeister tai kukaan muukaan ei pahemmin meitä häirinnyt ja olimmekin ainoa vene satamassa. Niin, lukuun ottamatta katamaraanirungolle rakennettua matkailuvaunu –yhdistelmää, joka oli laituriin kiinnitettynä viime vierailullakin.

Lähdimme pienelle kävelyreitille Alt-Erlangeniin. Tai niin luulimme, sillä luonnonsuojelualueen metsän läpi päästyämme huomasimme olevamme siistillä omakotialueella. Kiertelimme ja kaartelimme, kunnes saavuimme kävelysillalle, joka oli kilometrin etelämpänä kuin marinamme. M-D -kanaali virtaa pääsuuntanaan pohjoinen, joten olimme tuon sillan alittaneet matkallamme Süssin marinaan. Kävelimme kanaalin toiselle puolen ja sieltä taas kilometrin takaisin ”omalle” sillallemme. Ihan kiva ja helppo matka, paitsi pääsy Dechsendorfer Damm –maantiesillalle. Kävelytietä sai kulkea muutamia satoja metrejä sillalta poispäin, ennen kuin pääsimme kiipeämään  jyrkkää tienluiskaa ylös . Itse emme kiipeämispaikka keksineet, vaan siitä kohden oli aiemminkin kiivetty ylös. Matkalla poimin kimpun kukkia, rakastaa, ei rakasta…

Sillan toisella puolen oli myös pitkä matka, ennen kuin pääsimme kääntymään käytännössä sillan juuressa olevaan marinaan johtavalle tielle. Illalla ruokailu ja suihku ja unten maille.

  Perjantai 12.6.15 Kaljakellareita etsimässä

 Aamulla ennen lähtöä Süssin satamasta kuvasin pihalla makaavat luonnottoman lihavat (lemmikki)siat ja sosiaalitiloissa olleen Euroopan vesitiet -kartan. Huonossa karttakuvassa on alaoikealla Wien ja ylävasemmalla Duisburg, josta myöhemmin käännymme pois Reiniltä.

Euroopan vesitiet, osa niistä...

Lemmikkisika, joka on järkyttävän lihava...

Kilometrin ajon päässä oli Erlangenin sulku (km 41,1, 18,3 m), jonne pääsimme ajamaan suoraan sisään yksinämme. Parinkymmenen minuutin kuluttua ajoimme sulusta pois ja kohti seuraavaa, Hausenin sulkua (km32,9, 12 m). Siellä jouduimme odottelemaan parikymmentä minuuttia ylös tulevaa laivaa, ennen kuin meidän vuoromme tuli päästä alas, yksinämme. Odotellessamme vuoroamme tuli kanssamme juttelemaan paikallinen pyöräilijä. Mies kertoi tämän alueen olevan erittäin tunnettua olutaluetta, panimoita riittää tiheään; pian alkaisi Main-joki ja viinialue. Hän neuvoi meitä menemään Forchheimin kaupunkiin, jossa olisi Kellerwald ja siellä monen panimon Biergarten ja kaljakellarit.

St. Josefin kirkon alttaritaulu

Niinpä ajoimmekin muutaman kilometrin päästä hitaasti tunnustellen Regnitzaltarmiin, jossa näytti olevan MYC Forchheimin marina. Ja vettä riitti, joten kiinnityimme ”ilmoittautumislaituriin”, jossa oli koodilukolla suljettu laatikko. Soitin annettuun puhelinnumeroon, sain Hafenmeisterilta koodin ja saimme portin avaimen. Olimme tulleet marinaan puolen päivän maissa ja puoli kahden aikaan lähdimme kuumalle tielle, kävellen. Ensin löysimme kukkulan laelta (apteekista saadun neuvon mukaan) St. Josefin kirkon. Se on uusi, betoninen rakennus, jossa on upeat lasi-ikkunat.

Missään ei kuitenkaan ollut vanhan keskustan näköistä, olutpanimoista puhumattakaan, joten kysyin neuvoa Kellerwald’iin kukkakaupan myyjältä. Tämä nuorilla silmillään näytti tien ja paikan pilleriltäni, ja minä onneton en nähnyt oikeastaan koko karttaa. Ymmärsin kuitenkin hänen puheestaan, että meidän olisi mentävä sillan yli ja siitä sitten vielä joitain kilometrejä eteenpäin.

Lähdimme lampsimaan kuumaa, varjotonta tietä, ensin yli kanaalin ja sitten Centrum-viittojen mukaan oikealle. Ja yllätykseksemme olimme pian keskellä mitä upeinta vanhaa kaupunkia. Turisti-infosta saimme näyttäviä esitteitä ja kaupungin kartan. Kiertelimme ihailemassa pietillä kunnossapidettyä vanhaa kaupunkia ja vierailimme kolmessa kirkossa. Jossain neuvonnassa meille piirrettiin kartalle tie etsimäämme Kellerwald’iin, vaan paikka oli jo kartan ulkopuolella. Seurasimme kuitenkin ohjeita ja saavuimme samaan risteykseen, jossa olimme olleet sillan ylitettyämme. Masentuneina menimme oluelle paikalliseen panimoon; ainoaan, jonka olimme nähneet koko kaupunkimatkalla. Sieltä sitten saimme hymähtävän neuvon: noin 2,5 km tuohon suuntaan, niin sieltä se löytyy. Etsin pilleriltäni (nyt sisällä varjossa ollessamme) paikan ja löysinkin Kellerwald’in. Koska emme olleet syöneet, lähdimme toiveikkaina vaeltamaan neuvottuun suuntaan. Ja tie nousi ja nousi, ja lopulta laahustimme huipulle. Lämpötila oli 33 astetta vielä silloinkin, kun muutaman tunnin kuluttua syöneenä ja saaneena palasimme joen tasolle; mitähän se oli silloin, kun kiipesimme ylös?

Etsimme varsinaisesti sellaista panimoa, joka valmisti kuuluisaa Swarchse Anna –olutta. Sen ravintola oli kuitenkin suljettu ja meidät ohjattiin rauhalliseen Biergarteniin pienen matkan päähän. Siellä sitten nautimme paikallista tummaa olutta ja söimme viiden aikaan ribsejä, eli grillattuja sian kylkiluita, sillä silloin vasta sai kuumaa ruokaa,. Minun mielestäni ne eivät olleet sikaa vaan nautaa, vaan en asiaa kysynyt henkilökunnalta.

Kun sitten lähdimme palaamaan alas kaupunkiin, menimme eri tietä kuin ylös olimme menneet. Matka tuntui paljon helpommalta, kun polku/tie kiemurteli puiden keskellä, varjossa.

Kadulla oli kumminkin kuumaa ja tuntui, että matka veneelle kesti ikuisuuden. Pääsimme kuitenkin lähikaupan kautta perille ja myöhemmin tuntui ihanalta istuksia ”omalla terassilla” kaikessa rauhassa pikkuhiljaa viilenevässä illassa.

 Lauantai 13.6.15 M-D –kanaali loppuu

 Lähdimme Forchheimin marinasta aamulla vasta ennen yhtätoista ja heti edessä oli sulutus. Forchheimin sululla (km 25,9, 5,29 m) jouduimme odottelemaan toista tuntia sulusta ulostulevaa laivaa. Pääsimme sitten sulutukseen Aquaplan-nimisen jokialuksen perään. Sulutus sujui parissa kymmenessä minuutissa totuttuun tapaan. Erikoista tällä sululla oli nähdäkseni se, että alaveden puoleinen sulkuportti nousi ylös vaakasuoraan asentoon. Muistaakseni en moista ole muualla nähnyt…

Seuraavalle sululle ajelimme verkkaisesti Aquaplanin perässä. Pääsimme Strullendorfin sulkuun (km 13,3, 7,41 m) suoraan Aquaplanin perässä ja sulutuksessa ei ollut ongelmia nytkään.

Päivän ja M-d-kanaalin viimeistä sulkua, Bamberg, (km 7,4, 10,95 m) lähestyessämme pysähtyikin Aquaplan yht’äkkiä. Ohitimme sen ja kiinnityimme odotuslaituriin. Siellä oli kaksi miestä leikkimässä pienoislaivoilla. He uittelivat niitä aivan veneemme vieressä ja toinen kaveri kyseli matkastamme. Osasi hän myös muutaman sanan suomenkieltä; yksi, kaksi, kolme… Hän neuvoi meitä, että Bambergissa kannattaa käydä ja paikalta löytyy sopiva marinakin.

Reilu puoli tuntia myöhemmin Aquaplan ajoi eteemme ja kiinnittyi laituriin. Sulusta tuli ulos liki 200 metriä pitkä yhdistelmä (laiva+työntöproomu) ja odottelimme vihreän valon palaessa Aquaplanin lähtevän sulkuun. Sen sijaan sululta huudettiinkin ”sportboottia” meneväksi sulkuun. 

Niinpä sitten sulutimmekin ylhäisessä yksinäisyydessämme liki 11 metriä alas ja olimme näin kulkeneet läpi koko Main-Donau – kanaalin.

Niinpä katsoimme karttakirjastamme, että Kanaalin kilometrillä 2,6 olisi Regnitz-joen varrella marina, jossa näytti olevan tarpeeksi vettä kölimme alle. Ja sinne sitten kiinnityimmekin ystävällisen Hafenmeister-pariskunnan avustamana. Ihan ok paikka, paitsi että turistiveneet kulkivat siitä ohi Bamberg-kaupungin kiertomatkallaan, ja turhan useasti.

Main-Donau –kanaalin selättämisen kunniaksi söimme hieman tavallista juhlavammin, kun otimme ruokaryypyn…