19.-22.6.15 Taas 12 sulkua takana...

Perjantai 19.6 Onnistunut irtautuminen

Illalla ja yöllä muutamien ohiajaneiden suurten alusten synnyttämä aallokko sai veneemme kölin hakkaamaan pohjaan, sillä vettä oli nyt vain 180 cm, kun syväyksemme on virallisesti 1,65. Meillä on veneessä aika paljon lastia, joten emme enää keinuneetkaan aalloilla, vaan painuimme vuoroin kölin varaan pohjaan ja hyppäsimme sitten pienen matkan ylös. Ja pohja kuului olevan karkeaa ainesta ja kiveä. Päätimme siis olla olematta toista yötä tässä paikassa, ettei vene rikkoutuisi. Lisäksi aamulla klo 6 joku koputti veneen kylkeen. Kaupungin edustaja tahtoi meidän maksavan venepaikastamme 12 Euroa; se tuntui ryöstöltä, vaan tietenkin maksoin mukisematta ja vetäydyin takaisin nukkumaan. Rahastaja oli käskenyt säilyttämään kuitin, jota pitäisi näyttää, jos poliisit tulisivat kyselemään. Ei näkynyt poliiseja, kun liki normaaliin aikaan taistelimme itsemme pois kahden laivan väliseltä paikaltamme. 

Noiden laivojen välissä kolisimme pohjaan...

Keulaköysi tarttui teräsvaijeriin ja jouduin laskemaan sen irti käsistäni. Kapu manasi hetken menetettyä punaista köyttään, vaan ajoi sitten päättäväisesti keula edellä takaisin lähtöpaikkaamme, nyt kuitenkin aivan liki vaijerissa roikkuvaa köydenpäätä. Minua hän ohjeisti puoshaalla kurkottamaan köyden päässä olevasta silmukasta kiinni, irrottamaan köyden pinteestään ja vetämään takaisin. Nöyränä tyttönä seurasin rohkeasti ohjeita, kurkottelin puoshaka tanassa ja sain kun sainkin kaikki 10 metriä köyttä vedettyä talteen. Hyvä minä…

Sulutimme Würzburgin sulussa (km 252, 2,75 m) sujuvasti Isabelle I –laivan kanssa. 

Würzburgin sululla, keskellä kaupunkia

Kymmenen kilometrin päässä oli seuraava sulku, Erlabrunn (km 242, 4,15 m), jonne ajoimme tietenkin Isabellen perässä. Jokilaivan kanssa sulutus kestää hieman kauemmin kuin yksin, sillä pääsemme sulkuun vasta kun laiva on jo asettunut paikoilleen ja pääsemme ajamaan sulusta ulos vasta sitten, kun laiva on jo melkein ulkona. Tämä siksi, että laivan potkurivirtaus aiheuttaisi meille turhia vaikeuksia, jos lähtisimme heti sen perään.

Ja taas kymmenkunta kilometriä ja edessä oli sulku. Himmelstadtin sululle (km 232, 4,3 m) ajoimme sisään 10 yli kaksi ja ulos puoli tuntia myöhemmin.

Karlstadtissa emme tällä kertaa käyneet syömässä, vaan kuvasin Ruine Karlburgin ja kaupungista mm. der ”Rote Turm’in” .

Neljän jälkeen ajoimme Isabellen perässä Harrbachin sulkuun (km 220, 4,9 m) ja jättäydyimme sitten kymmenen kilometrin päässä olevaan Gemündenin suojasatamaan. Täällä olimme olleet viime kesänäkin, joten tiesimme paikan. Täällä ei ollut mitään palveluita, vaan ei siten maksujakaan. Rauhallinen satama, sillä WSA:lla ei näyttänyt olevan yhtään alusta paikalla eikä muita matkalaisiakaan ilmestynyt laituriin. Levitimme sateensuojapressun juuri, kun sade alkoi, joten emme paljoa kastuneet. Ruokailu ja nukkumaan, totuttuun tapaan, vaikka huomenna olisikin huoltopäivä ja tänään juhannusaatto siellä, missä sitä vietetään.

SeijMer Gemündenissä WSA:n satamassa

Lauantai 20.6.15 Huoltopäivä Gemündenissä

Huoltopäivä Gemünden suojasatamassa toteutui koneen huollon osalta; vuodevaatteet yms. jäivät kyllä tuulettamatta, valitettavasti. Iltapäivällä työnsimme polkupyörät laiturilta ylös tielle ja lähdimme etsimään ruokakauppaa, jonka olimme navigaattorista paikallistaneet jonnekin ihan lähiseudulle.

Radanalitustunneli ...

Fillaroimme kolmen tunnelin kautta ratojen alta ja saavuimme suurelle rakennustyömaalla. Eihän siinä mitään kauppaa ollutkaan, ja samalla alkoi sataa. Vetäydyimme alikulun suojaan ja etsimme navigaattorista reitin Lidl-myymälään, joka näytti olevan hieman pohjoisempana, ratojen takana. Kapu oli katsovinaan, että ratojen alta pääsisi oikaisemaan, eikä tartteisi mennä ”isolle tielle”. Pyöräilimme siis sateen tauottua länteen kohti Langenprozelten –kylää, joka on muutama kilometri länteen Gemündenistä, ja tietenkin sekin Mainin varrella. Vaan eipä löytynyt mitään radanalitusoikotietä, vaan saavuimme hiljaiselle omakotialueelle. Kysyin eräältä puutarhassaan ahkeroivalta mieheltä kauppa-asiaa. Hän neuvoi ajamaan jonkin matkaa eteenpäin ja sitten siltaa myöten radan yli sekä jatkamaan, kunnes Lidl ja muita kauppoja tulee vastaan. Löysimmehän me sitten kaupat, ja ostokset tehtyämme lähdimme toista tietä veneelle päin. Pyörätie löytyi helposti ja kun seurasimme erästä pariskuntaa vaivihkaa ratojen yli oikotietä, niin huomasimme pian olevamme siinä kohdassa, jossa oli se suuri rakennustyömaa. Siitä oli siis enää lyhyt matka veneelle ja päivän liikunta-annos tuli liki täyteen arkiliikunnasta.

 Illemmalla pyöräilimme vielä Gemünden keskustaan ja kävimme syömässä Ratsschenke-ravintolassa ja pienellä kävelykierroksella viime kesältä tutussa keskustassa. Niinpä tyytyväisinä paneuduimme punkkaan odottamaan aamua ja matkan jatkumista…

Sunnuntai 21.6.2015 Sululla maihin kuvaamaan kukkia…

Aamulla lähdimme liikenteeseen yöllisen sateen jäljeltä sumuiselle joelle. Ensimmäinen sulku oli vastassa taas sen 10 km ajon jälkeen klo 9.30. Steinbach (km 200, 5,14 m) sujui mukavasti ja yhdentoista aikaan olimme jo Rothenfelsin sululla (km 186, 5,26 m), jonka myös sulutimme yksin ja ilman viivytystä.

Lengfurtin sululle (km 175, 3,99 m) kiinnityimme odotuslaituriin pian saapumisemme jälkeen puoli yhden maissa. Siinä odotellessamme minä uskalsin nousta maihin ja kuvasin kukkia ja muurahaisia laiturin takaisessa penkereessä.

Puolen tunnin odotuksen jälkeen sulusta nousi laiva ja me pääsimme siis kolmen vartin odotuksen jälkeen suluttamaan. Tällä sululla oli erilaiset pollarit kuin aiemmin, aika jännän näköiset ja melko uudet. Toista tuntia siis tässä sululla meni odotuksineen.

Tuntia myöhemmin olimme Eichelin sululla (km 160, 4,5 m), edelleen yksinämme ja sulutus sujui joutuisasti 10 minuutissa. Kolmen maissa ohitimme Wertheimin vanhan kaupungin ja siellä olisi ollut paljon katsottavaa, vaan ei tietenkään meille laituripaikkaa. Kuvasin vain kaupungin laidalla olevan entisen linnan rauniot.

Vielä sulutimme Faubachin sululla (km 147, 4,51 m) ennen kuin kurvasimme viime kesänä tutuksi tulleeseen Stadtprozelten marinaan. Sielläpä oli maisema muuttunut, suurimmat puskat oli siivottu pois, vieraslaituri oli muuttanut paikkaa ja aivan täynnä, eikä portin avainta ollut missään. Pääsimme syvyyden puolesta kiinnittymään toiseen laituriin, jossa ei ollut saatavana virtaa. Koska portin avainta ei ollut, emme päässeet marinasta ollenkaan pois, vaikka meillä oli ollut tarkoitus käydä täyttämässä dieselpänikät läheisellä huoltoasemalla. Soitin moneen kertaan ilmoitustaululla olleeseen numeroon, vaan en saanut ketään vastamaan. Siispä tyydyimme kohtaloomme, Kapu laittoi ruokaa, tiskasi ja sitten kirjoittelimme, kunnes tietokoneista loppui virta.

Lähtö Stadtprozeltenin marinasta

Maanantai 22.6.15 taas WSA:n altaaseen

Yöllä satoi ja aamusella oli sankkaa sumua. Puoli kymmenen maissa oli soveliasta jättää tämä Statdsprozelten marina ja siirtyä joelle. Tuttu tahti, 10 km ja sulku, tällä kertaa Freudenberg (km 134, 4,51 m). Jouduimme kiinnittymään odotuslaituriin, kunnes sulusta nousi laiva ja me pääsimme sulkuun WSA:n työveneen ja erään moottoriveneen jälkeen. Pian jatkoimme yhdessä Heubachin sululle (km 122, 4 m) ja ajoimme sisään samassa järjestyksessä, me viimeisenä. Sululla kuului ja tietysti näyttikin olevan remontti menossa, sillä meteli oli aivan kauhea. Betonia ilmeisesti murskattiin rakenteista ja kuljetettiin sulun yli jätevaunuun. Ja kauaa sitä meteliä ei onneksi tarvinnut kuunnella, sillä sulutus oli taas ohi reilussa varttitunnissa.

Tunti edellisestä sulusta pääsystä oli edessä Klingenbergin sulku (km 113, 4 m).Sulusta tuli ulos ensin kaksi alusta ja sinne ajoi WSA:n veneen perässä pieni risteilyalus ja me sportbootit viimeisinä.

Peräkanaa ulos sulusta...

Ajoimme viitisen kilometriä peräkkäin ja sitten kolmen aikaan  me sportbootit kaarroimme WSA:n satamaan kilometrillä 107,5. Siellä on Erlenbacherin Wassersportclubin satama ja vierasvenelaituri. Kiinnityimme laiturin päähän ja vettä oli alla tarpeeksi. Normaalit iltatoimet ja taas unta etsimään.

SeijMer Erlenbacherin laiturissa