26.-28.7. Kanavan vaihtoa taas...

Sunnuntai 26.7. Elbeä edestakaisin Hampurissa

Anne ja Manfried tulivat satamaan aamusella ja lähdimme veneajelulle ennen puoltapäivää, jolloin meillä oli muutama tunti aikaa ajella nousuveden mukana Elbeä ylävirtaan. Kun laskuvesi alkoi, käännyimme takaisin ja kiersimme nyt Süderelben kautta takaisin City Sport Hafeniin. Venesatamahan sijaitsee Norderelben puolella ja nyt siis kiersimme Köhlbrandin saaren etelän kautta. Matkalla näimme hyvin Hampurin uuden musiikkitalon. 

Vieraamme pitivät reissusta kovin ja ihastuneina ”merielämään” haaveilivat jo oman pieneen veneen ostamisesta. Veneelle palattuamme istuksimme vielä hetken aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä veneen sitlootassa, ennen kuin vieraamme lähtivät kotiinsa. Olivat kuulemma nukkuneet kellon ympäri raikkaan merielämän uuvuttamina…

Maanantai 27.7. Elbeltä takaisin kanaville

Jätimme Hampurin taaksemme ja käännyimme takaisin Elbelle, nyt vastavirtaan. Vuoroveden vaikutus loppui muutaman tunnin ajon jälkeen, kun olimme suluttaneet Geesthachtin sululla (km 585, 4,5 m normaaliveden tasosta) ylöspäin muutaman metrin, nyt Elbellä oli siis vielä nousuveden aika. Matka jatkui melko yksitoikkoisena kymmenkunta kilometriä, kunnes käännyimme Artlenburgin venesatamaan. Merkittyä väylää myöten pääsimme satama-altaaseen, jossa kyllä tuntui olevan tarpeeksi vettä, vaan ensimmäiseen laituripaikkaan emme kuitenkaan päässeet syväyksen puolesta. Kapu luotasi sitten campingalueen puoleisen rannan ja kun vettä oli tarpeeksi, peruutti hän veneen kiinnitystolppien väliin. Rannalla oli muutama mies, jotka kertoivat vettä olevan 3 metriä ja huusivat minulle, että lepuuttajat hannaavat vastaan, eli jäivät kiinnityspaalun taakse, jolloin vene ei liikkunut eteenpäin. Menin nostamaan lautaa ja fendereitä pois paalun takaa ja silloin oikea käsivarteni jäi hetkeksi puristuksiin veneen kaidevaijerin eli mantookin ja peräkiinnityspaalun väliin. En ennättänyt jäädä taivastelemaan vahinkoa ja sain kun sainkin venettä työnnettyä niin paljon sivuun, että saimme sen taas liikkeelle rantaan (eli taakse) päin.  Voimistuva tuuli alkoi painaa venettä sivuun, vaan saimme onneksi otteen venepaikkojen välisestä köydestä. Siitä kiskomalla saimme veneen perän niin lähelle rantamuuria, että saatoin alkaa ojentaa kiinnitysköyttä rannalla olevalle kaverille. Silloin kuitenkin taivas repesi ja ukkosmyräkkä kaatoi vettä niin paljon, että en moista muista aikoihin kokeneeni. Miehet juoksivat klubitalon suojiin ja me jäimme kahdestaan kiinnittämään tuulessa rimpuilevaa venettä. Kun olimme jo aivan läpimärkiä, oli venekin kiinni ja rankkasade hiljeni kesäsateeksi. Levitimme sadesuojan ja saimme vettävaluvat sadevaatteemme sen alle kuivumaan. Kaikki siis hyvin, paitsi, että emme pääsisi rannalle ollenkaan, kun rantamuuri/laituri oli niin korkealla.

Eräs rouva tuli jututtamaan meitä. Hänellä oli hyviä kokemuksia suomalaisista ja hän lupasi järjestää jotain, joka auttaisi meidät veneestä maalle. Pian hän toikin alumiiniset A-tikkaat ja soviteltiin yhdessä niitä hetki perätuhdolle. Pääsinkin kiipeämään mastosta tukea ottaen laiturille ja rouva neuvoi, missä sosialistiset tilat olivat Vessat ja suihkut näyttivät olevan yhteiset campingalueen kanssa ja suihkun ovi lukossa. Vaan eipä tuo meitä kovin häirinnyt; ruoanlaitto syönti, tiskaus ja maate.

Tiistai 28.7. Laivahissillä nyt ylös

Jätimme campingalueen laiturin puoli yhdeksän maissa ja puolentoista tunnin ajon jälkeen tulimme Elbe-Seitenkanaalille  Lüneburgin laivahissille. Kiinnityimme paapuurin puolelle laituriin, jossa oli hylätyn oloinen pieni  laiva. Pian kuitenkin tuli mies, joka aika tylysti käski meidän siirtyä pois. Ilmeni, että UHU-laiva oli risteilyalus ja rannalla oli jo matkustajia odottamassa veneeseen pääsyä. Ajoimme siis kanavan toiselle puolelle odottamaan hissiin pääsyä ja UHU lähti matkustajineen Elbelle päin.  Odottelimme pari tuntia, kunnes UHU saapui matkustajineen paikalle ja me sportbootit saimme luvan ajaa sen perässä hissiin.

Lüneburgin laivahissi

Nousu laivahissilla (schiffhebewerk) kesti vain vajaan varttitunnin, joten pääsimme jatkamaan Elbe-Seitenkanaalia etelään päin pian puolen päivän jälkeen. 

Yksitoikkoisen ajon päätteeksi saavuimme Uelzeniin WSA:n satamaan (bauhafen) neljä tuntia ajettuamme. Kiinnityimme samaan paikkaan kuin mennessäkin sillä erotuksella, että nyt yritimme saada virtaa laiturin päässä olevasta rasiasta. Ei kulkenut sähkö kaapelissamme, joten lähdimme ilmoittautumaan Yachthafeniin. Pyöräilimme pari kilometriä kiertotietä, sillä linnuntietä matkaa olisi ollut vain muutama sata metriä. Perille päästyämme alkoi sade ja otimme fillareista satulat suojaan. Ravintolassa ei ollut Hafenmeisteriä, vaan nuori tarjoilijamies kirjoitti meille kuitin. Kapu kuitenkin kyseenalaisti vaaditun summan, koska eihän meillä ollut mitään mukavuuksia siellä laiturissa. Hetken mielipiteittenvaihdon jälkeen Hafenmeister pyöräili paikalle ja lopulta lupasi käydä katsomassa virta-tilanteen sekä pudotti satamamaksun vaaditusta 10.80 Eurosta puoleen. Tyytyväisinä pyöräilimme Uelzinin keskustaan, kävimme ruokaostoksilla, pikaisesti kirkossa ja automaatista rahaa nostamassa. Veneelle palatessa kuvailin erilaisia pensaita ja kukkia. Onneksi oli kirkas ilma, niin aurinkokennot latasivat akkuja, koska sähkö ei edelleenkään kulkenut kaapelissamme.

SeijMer WSAn Bauahfen satamassa...

Keskiviikko 29.7. Sulutusta ja Volkkaria

Ihan ajoissa, ennen puolta yhdeksää lähdimme ja puolen tunnin päästä olimme Uelzinin sululla. Vain puolen tunnin odotuksen jälkeen pääsimme sulutukseen muiden huviveneiden kanssa. 

Takaamme tullut mast on deck –purjevene kiinnittyi kahden muun veneen väliin ja paapuurin puolella kohdallamme ollut veneilijä kehotti meitä tulemaan viereensä; olimme silloin kiinni styyrpuurin puoleisessa seinämässä, jossa kohdallamme ei ollut kelluvaa pollaria. Kysyin miksi, ja hän sanoi tämän olevan erittäin korkea sulku. Emme kuitenkaan vaihtaneet paikkaa, sillä eihän tämä 23 metriä ollut meille mitään uutta; olimme Main-Donau –kanaalilla suluttaneet ylös ja alas 24 metriä muutaman kerran. Puolen tunnin päästä pääsimme jatkamaan yksitoikkosta matkaa Elbe-Seitenkanaalilla etelään päin.

Kolmen jälkeen olimme taas Mittellandkanaalilla. Kolmen kilometrin päässä on Sülfedt-sulku (MLK km 237, 9 m alas). Odottelimme puolisen tuntia ja sitten pääsimme kahden muun sportbootin kanssa sulkuun tšekkiläisen työntöproomun perässä. Sulutus ei kestänyt kauaa ja pääsimme pian jatkamaan matkaa. Jätimme kivilastissa olleet proomut taaksemme ja kohta ajoimme Wolfsburgin kaupunkiin. Siis kanavan eteläpuolella on kaupunki ja toisella rannalla Volkwagenin tehtaat ja Autostadt.

 Siis kaikki yhtä volkkaria ja väkeä tutustumassa sankoin joukoin. Meille ei siellä ollut laituripaikkaa, vaan jatkoimme matkaa kymmenkunta kilometriä eteenpäin ja kiinnityimme Liegestelle Rühenin laiturin itäpäähän, jossa on huviveneille varattu 100 metriä kiinnityspaikaksi. Laiturilla näytti olevan Kreikkalaisen ravintolan lisäksi vedentankkauspiste, mutta siihen olisi pitänyt pyytää avain edelliseltä sululta…

Yöpymässä tässä laiturissa oli muutama muukin pienvene ja siihen saapui myöhemmin myös se työntöproomu, jonka kanssa olimme suluttaneet Sülfeldtissä aiemmin iltapäivällä. Huomasimme nyt, että sen lastina ei ollutkaan kiviä, vaan karkeaa kuonamursketta käytettäväksi kanavanreunojen tukemiseen.

Jossain päivän mittaan ihmettelin myös seka-avioliittoa, kun sorsauros näytti ihan "epänormaalilta"...