Torstai 30.7 pientä koneremonttia...
Aamulla lähdimme liikkeelle Rühenin liegestellen rantapenkan laiturista aivan
normaalisti, mutta muutaman kilometrin jälkeen koneen kierrokset yht’äkkiä
putosivat aivan itsekseen. Kun sama toistui pian uudestaan, oli meidän
käännyttävä takaisin ja otettava kiinni samaan paikkaa, josta olimme juuri
lähteneet. Kapu puhdisti ja vaihtoi polttoainesuodattimet ja poisti vettä
dieseltankista. Lähdimme liikkeelle uudestaan, vaan kone ei vieläkään pitänyt
kierroksiaan. Uudestaan kiinni laituriin ja nyt konehuone auki. Meillä on
Sole-dieselissä kaksi polttoainepumppua ja toinen niistä osoittautui olevan
rikki. Kapu ohitti sen ja yritimme uudestaan kanavalle. Nyt kone toimi
moitteettomasti, joten uskalsimme lähteä Mittellandkanaalia eteen- ja itään päin.
Seuraavasta yöpymispaikasta ei ollut tietoa, olimme päättäneet katsoa sopivan
Liegestellen matkan varrelta.
 |
| Liegestelle Rühen |
26 kilometrin päässä olevasta Liegestelle Calvördenistä
annoimme arvion, että se oli aika levottoman näköinen. Jatkoimme siis matkaa,
koska ilta ei vielä ollut tullut ja seuraava, Liegestelle Bülstringen, olisi jo
10 km päässä.
Emme olleet ennättäneet ajaa kuin 5 km, kun Kapu onneksemme
huomasi oikealla rannalla kyltin, jossa mainostettiin 2 metriä syvää
venesatamaa. Vene pian ympäri ja aukosta sisään.
 |
| Calvördenin marina |
Laiturille tuli pieni poika
seisomaan ja Kapu käänsi SeijMerin osoitettuun pilttuuseen. Pian tuli vanhempi
mieskin paikalle auttaen meitä kiinnittymään. Hän kertoi olevansa Hafenmeister
ja mainitsi marinan olevan vain 2 vuoden ikäinen. Ilmankos sen tietoja ei
löytynyt mistään kirjoistamme eikä kartoistamme.
Käytimme hyväksemme satamamaksuun sisältyvän sähkön ja
suihkun ja vietimme erittäin rahallisen yön.
Perjantai 31.7. Kanavan parannusta ja kuivasilta...
Kauniiseen, puolipilviseen päivään lähdimme normaaliin
aikaan. Ennen lähtöä kuvasin aikamoisen harvinaisuuden, satamassa on
septitankki-imuri. Semmoista emme kovin monta kertaa näiden kuluneiden 4
purjehduskesän aikana ole nähneet.
Olimme ajaneet toista tuntia, kun Handelslebenin
kohdalla (n. km 300) oli hiljennettävä vauhtia. Useiden kilometrien matkalla
oli menossa kanavan pohjan ruoppaus- ja reunojen tukemistyö.
Selvisimme työmaasta kunnialla läpi ja puolen päivän maissa
saavuimme Elbe-joen ylittävän kuivasillan odotuspaikalle. Ilmoittauduin
VHF-puhelimella ja sain neuvoksi ajaa sillalle pian tulevan jokilaivan perässä.
Varttitunnin odottelun jälkeen pääsimmekin kuivasillalle, joka on noin
kilometrin mittainen. Siinä on yksisuuntainen liikenne ja huviveneet saavat
ajaa sille vain laivojen perässä.
Tämän sillan rakentamisen myötä on poistunut
se hankala tilanne, joka oli vielä erään ohjekirjamme aikana: Elben vesi
saattoi laskea niin paljon, että aiemmin paikalla olleen ”ajotien” käyttäminen
olisi meillekin ollut haasteellista, jos ei peräti mahdotonta.
Muutama kilometri sillan jälkeen oli vuorossa taas sulku. Hohenwarte’n
sulkuun (km 325, 19,9 m alas) pääsimme ajamaan muiden huviveneiden kanssa
takaamme tulleen laivan perässä vain lyhyen odottelun jälkeen. Alassulutus
sujui leppoisasti, vaikka meillä ei ollutkaan kelluvaa pollaria.
Ajoimme sulun jälkeen kymmenkunta kilometriä, kunnes
saavuimme Burg’in (bei Magdenburg) yachthafeniin kilometrillä 334. Saimme
paikan epävirallisesta pilttuusta, koska vierasvenepaikat olivat juuri
täyttyneet edellämme ajaneista veneistä.
Hafenmeisteri tuli muutaman tunnin kuluttua paikalle ja
hyväksyi paikkamme maksun saatuaan. Koska veneemme oli laiturin viimeisimpänä,
oli sieltä tosi pitkä matka avoimen vierasveneportin kautta sosiaalitiloihin,
jotka sijaitsivat aidan takana veneemme kohdalla. Satamakapteeni lupasi
aukaista lähellämme olleen portin, jotta pääsisimme siitä helposti kulkemaan,
myös fillareitten kanssa. Kun myöhemmin lähdimme polkupyörien kanssa hakemaan
dieseliä, oli portti kuitenkin lukittuna edelleen. Kun huomautin tästä
Hafenmeisterille, vakuutti hän portin olevan auki lukosta, vaikkakaan ei täysin
avoinna.
Fillaroimme kartan ohjeiden mukaan (ei sillan yli, vaan
kanaalin yli) kaupunkiin ja kävimme huoltsikalla täyttämässä kanisterit. Kapu
sitoi huolellisesti kanisterin oman ja toisen minun pyöräni tarakkaan. Lisänä
oli reppu, jossa oli ruokaostokset.
Vaihdoimme fillareita, koska minun pyöräni on niin raskas poljettava,
että en sillä olisi jaksanut ajaa lasti päällä. Kevyen, vaikkakin aika epävarman
oloisen polkupyörän kanssa ajoin sitten marinaan sille portille. jonka olisi
pitänyt olla auki. Vaan eihän se ollut, Kapu oli ollut oikeassa. Sain kuitenkin
pyöräni turvallisesti talutettua laituria pitkin veneelle ja Kapu pääsi
tankkaamaan. Illemmalla lähdimme suihkuun, kun Kapu ensin aukaisi portin
sopivalla työkalulla. Kun sitten suihkun jälkeen olimme menossa kävelylle,
kulki portista joku nainen ja vetäisi sen kiinni, lukkoon. Huusin, ja pyysin
häntä jättämään portin auki meitä varten. Aika nyreästi hän lupasi jättää sen
avoimeksi puoleksi tunniksi. Kiertelimme hetken tontilla ja sitten ennätimme
lukitsemattomasta portista veneelle.
Yö oli rauhallinen, ohiajavien laivojen synnyttämä aallokko
ei juuri keinuttanut venettämme, vaikka kiinnitysköydet hieman narisivatkin
Kapun korvan juuressa.
Lauantai, 1.8. Burgin nähtävyyksiä...
Olimme päättäneet olla tässä marinassa kaksi yötä. Siispä
tänään menimme kaupunkikierrokselle. Olimme saaneet kartan ja sen perusteella
kävimme tutustumassa Burgin nähtävyyksiin. Oberkiche unser Lieben Frauen oli
juuri mennyt kiinni klo 12, sen sijaan Pyhän Johanneksen kirkko mainosti
olevansa avoinna. Avoinna se olikin, siis ulko-ovi oli auki; ja vain lasioven
läpi pääsi näkemään itse kirkkosaliin. Eipä tuosta masennuttu, sillä
kaupungissa oli muutakin nähtävää. Raatihuoneella oli juuri ollut vihkiäiset ja
hääpari vieraineen seisoi Raatihuoneen edustalla. Heillä oli kullakin käsissään
valkoinen kyyhkynen, jotka he sitten yht’aikaa laskivat lentoon. Aika
mielenkiintoinen näky…
Mukavaa oli myös nähdä kaksi haikaran pesää. Ne olivat
käytöstä poistetuissa tehtaanpiipuissa, joten en niistä kovin läheistä kuvaa
saanut.
Kuuman päivän päätteeksi päätimme siirtää SeijMerin oikealle
vierasvenepaikalle, koska kaikki muut vierasveneet olivat jo lähteneet pois.
Hafenmeister oli yrittänyt antaa meille vettä aiemmassa paikassa, vaan ei
onnistunut saamaan raanaa auki. Siirrettyämme veneen, laitoimme oman vesiletkun
raanaan ja saimme tankin täyteen kahdella Eurolla. Hafenmeister oli aika
kyllästynyt siihen, että portit eivät saaneet olla auki, vaan joku ne aina
sulki kuin kiusaa tehdäkseen. Me olimme kuitenkin tyytyväisiä paikkaamme ja
vietimme taas rauhallisen yön.
Sunnuntai 2.8. kanavan parannusta ja lintuja
Olimme aikoinaan Rühe’in liegestellen jälkeen tulleet
entisen Itä-Saksan puolelle. Itse asiassa se kreikkalainen ravintola toimii
kait entisen rajatarkastusaseman tiloissa. Maisemat olivat ”rajanylityksen”
jälkeen muuttuneet aikamoisesti; kanavan rannat näyttivät hoitamattomammilta ja
rakentamattomammilta. Vajaan tunnin Burgista lähdön jälkeen jouduimme taas
keskelle vesitietyömaata. Kanavaa oltiin leventämässä ja sen reunoja ja
tulvavalleja rakentamassa. Eu.n tuklkemat työt olivat käynnissä myös seuraavalla sululla. Zerben
sululle (km 345, 3,5-6 m alas) oltiin rakentamassa toista sulkukamaria ja
kanavan rantarakennustyö jatkui monia kilometrejä eteenkin päin.
 |
| Zerbenin sululle rakennetaan toinen sulkukammio |
Yhdentoista jälkeen ohitimme Genthin’in kaupungin, jossa
kanaalissa oli paljon melostelijoita ja soutajia. Liekö siellä ollut jotkut
kilpailut…
Taas tunti ajoa eteenpäin ja vastassa oli sulku. Wusterwitz-sulkuun
(km 376,77, 2,5-5 m alas) pääsimme ajamaan puolen tunnin odottamisen jälkeen muutaman
muun huviveneen kanssa. Ja pian sulutuksen jälkeen alkoi matkamme
mielenkiintoinen osuus: tulimme ensimmäisille järville, muutamia kilometrejä
Plauer See’tä ja Quenzsee’tä. Niiden jälkeen oli 5 kilometriä Silokankanaalia
ja sitten Brandenburgin sulku (1,2 m ylös). Siellä jouduimme hyvin monen muun
pienveneen kanssa odottelemaan reilun varttitunnin sulkuun pääsyä. Sinä aikana
taivaan peitti hanhiparvi, jossa oli useita satoja hanhia, jotka sitten
laskeutuivat kanaaliin ja viereiselle järvelle. Jokohan ne ovat muuttamassa…?
Reilun metrin nousu sulussa kesti tavattoman kauan, yli 20
minuuttia, joten mikään vene ei kovasti heilunut veden virtauksen voimasta,
emme mekään. Kapu vaan totesi, että oli elämänsä hitain reilun metrin nousu…
Muutama sata metriä sulun yläpuolella on yksi Brandenburgin
venesatamista, Marina Havel. Sieltä saimme hyvän paikan, kun olimme ajoissa
ennen iltaa perillä. Tutustuimme marinaan ja totesimme supermarketin olevan
aivan aidan takana.
Illalla katselimme, kun 8-lapsista joutsenperhettä
syötettiin viereisistä veneistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti